Puoluesihteerien vaalikeskustelu päättyi erimielisyyteen – maakuntavaalit pidetään lokakuussa 2018
Hallitus lähtee edelleen siitä, että sote- ja maakuntauudistusta viedään eteenpäin suunnitelmien mukaan.
Puoluesihteeri Jouni Ovaska (kesk.) sanoo, että hallituksen kanta on yhä se, että maakuntavaalit ovat ensi vuoden lokakuussa. Kuva: LEHTIKUVA / LINDA MANNERPuoluesihteerien keskustelu lähestyvästä vaalisumasta päättyi maanantaina erimielisyyteen. Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska kertoi tapaamisen jälkeen, että hallitus lähtee edelleen siitä, että sote- ja maakuntauudistusta viedään eteenpäin suunnitelmien mukaan ja lokakuussa 2018 pidetään maakuntavaalit. Ovaskan mukaan oppositio olisi halunnut, että maakuntavaaleja olisi lykätty vuoden 2019 eduskuntavaalien yhteyteen.
"Maakuntien rakentamisessa on tärkeää, että sosiaali- ja terveyspalveluista, valinnanvapaudesta ja muusta ovat päättämässä vaaleilla valitut päättäjät, eivätkä esimerkiksi virkamiehet", Ovaska sanoi.
Vuoden 2019 eduskunta- ja eurovaalien yhdistäminen on Ovaskan mukaan oikeusministerin ja -ministeriön pohdittavana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
