vierasyliö Alkuperäisrotujen geeniperimänsäilyttäminen on edelleen tärkeää

Maatalouden eläingeenivarojen säilytys on kuulunut YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tehtäviin koko järjestön olemassaolon ajan. Eri kotieläinlajien nykyisten rotujen perinnöllinen vaihtelu muodostaa ravinnontuotannon ja maatalouden pohjana olevat eläingeenivarat.

Kesytettyjen eläinlajien geneettisen vaihtelun säilytys on tärkeää kasvavan ihmisväestön ravinnontuotannon takaamiseksi. Säilyttämällä geneettinen vaihtelu parannetaan maatalousmaan tuottavuutta ja saavutetaan tulevien sukupolvien edun vaatima kestävä maatalous.

Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen edellyttää monimuotoisuuden säilyttämistä.

Maailman kotieläintuotanto perustuu noin 40 eläinlajiin. Ihminen on hyödyntänyt ravinnontuotannossa eläimiä noin 10 000 vuoden ajan, kun muflonista, bezoaarivuohesta, villisiasta ja alkuhärästä kesytettiin lammas, vuohi, sika ja nauta.

Vuonna 1946 perustettu YK:n Maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO on ollut kiinnostunut toimintansa alusta asti kotieläinten jalostamisesta epäsuotuisiin ympäristöihin. FAO:ssa huolestuttiin geenivarannon köyhtymisestä, kun monet kehitysmaat alkoivat vaihtaa vähän jalostettuja heikkotuottoisia rotuja muutamiin kansainvälisiin rotuihin.

Tämä vaaransi paikallisiin oloihin sopeutuneiden rotujen olemassaolon ja tulevaisuuden jalostuksen. Vastaavasti teollisuusmaissa vanhat alkuperäisrodut hävisivät.

FAO on koko toimintansa ajan järjestänyt alan konferensseja, seminaareja ja työpajoja hallintovirkamiehille, tutkijoille ja muille alan toimijoille. FAO:n tarkoitus on tukea muun muassa säilytystyötä eri maanosissa ja riittävän perinnöllisen muuntelun ylläpitoa eläinroduissa.

Rio de Janeirossa Brasiliassa vuonna 1992 pidetty YK:n Ympäristö- ja kehityskonferenssi on vaikuttanut ratkaisevasti yhteiskunnalliseen ja poliittiseen ajatteluun.

FAO:n esityksestä eläingeenivarat huomioitiin Rion kokouksessa. Rion sopimuksella, jonka yli 120 maata ratifioi, mukaan luettuna Suomi, on kolme päätavoitetta: biologisen monimuotoisuuden globaali säilytys, sen kestävä käyttö sekä siitä saatavien etujen rehellinen ja oikeudenmukainen jakaminen.

Viimeaikaisista konferensseista on mainittava FAO:n Kansainvälinen tekninen konferenssi maatalouden eläingeenivaroista vuonna 2007 Sveitsin Interlakenissa. Konferenssissa allekirjoitettiin eläingeenivarojen säilyttämistä koskeva toimintasuunnitelma. FAO:n jäsenvaltioiden toivotaan noudattavan suunnitelmaa eläinten geeniperimän talteenottamiseksi.

FAO on perustanut tietopankin maailman kotieläinroduista, rotujen eläinmääristä ja muutoksista, rotujen ominaisuuksista ja mahdollisista sopeutumisista poikkeavaan ympäristöön sekä geenivarojen säilytystoimenpiteistä.

Rotutietopankki DAD-IS:ssa (Domestic Animal Diversity-Information System; http://dad.fao.org) on tiedot yli 14 000 nisäkäs- ja lintulajien rodusta. Meille tavanomaisimpien nauta-, lammas-, hevos- ja kanarotujen ohella tietoja on eksoottisemmista laama-, jakki- ja emuroduista. Karkea laskelma osoittaa, että 10-15 prosenttia eri eläinlajien roduista on kuollut sukupuuttoon ja noin 30 prosenttia on vaarassa hävitä.

DAD-IS antaa liian myönteisen kuvan rotujen runsaudesta. Tietokannassa kunkin rodun mahdolliset kansalliset populaatiot luetaan omiksi roduikseen.

Suomessa ja Tanskassa kasvatettavat holsteinrodut tai islanninhevosen erilliset kannat eri maissa ovat omia rotujaan, vaikka ne polveutuvat samasta eläinkannasta ja ovat perimältään pitkälti samanlaisia. Näistä luokituksen heikkouksista huolimatta DAD-IS on erinomainen tietokanta rotujen tilanteen seuraamiseen.

Geenien säilyttämiseen on monta keinoa. Yksi mahdollisuus on elävien eläinten säilytyspopulaatio. Toiseksi voidaan ajatella sperman, munasolujen, alkioiden, muiden kudosten tai geenijaksojen pakastesäilytystä.

Taloudelliset ongelmat ovat vaikeita sekä elävien eläinten että pakastevarastojen säilytyksessä. Kuka maksaa? Kuinka monta rotua, eläintä ja annosta on säilytettävä? Miten pitkään ja missä?

Kysymykset ovat vaikeita teollisuusmaissakin, joista tekniikat ovat peräisin, mutta niistä tulee erityisen vaikeita kehitysmaissa. Näihin käytännön ongelmiin saa apua Interlakenin kokouksessa laaditusta toimintasuunnitelmasta ja FAO:n teknisistä raporteista.

FAO:ssa on niin ikään laadittu globaalinen tutkimusohjelma kotieläinlajin rotujen keskinäisten sukulaisuuksien selvittämiseksi dna:n avulla. Rotujen sukulaisuuksia selvittämällä voidaan tunnistaa perinnöllisesti eriytyneet rodut, jotka ovat tärkeitä lajitason monimuotoisuuden ylläpidossa.

Suomalaista tutkimustoimintaa eläingeenivarojen säilyttämisestä on ollut 1960-luvulta lähtien. Ensimmäiset kansalaistoiminnot alkuperäisrotujen suojelemiseksi alkoivat niin ikään tällöin.

Professori Kalle Maijala käynnisti toimintaa kotimaan lisäksi 1970- ja 80-luvuilla organisoimalla eläingeenivaratyöryhmät pohjoismaisella, eurooppalaisella ja FAO:n puitteissa kansainvälisellä tasolla.

Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi vuonna 1983 komiteamietinnön kotieläingeeniaineksen talteen ottamiseksi. Vankilatilat aloittivat uhatuimpien rotujen säilytystyön. Ohjelma uudistettiin ja laajennettiin vuonna 2004 kansalliseksi eläingeenivaraohjelmaksi.

Eläingeenivarojen suojelutyö, jota koordinoi MTT, kuuluu maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alaan. Toimintaa ohjaa ministeriön nimeämä Geenivaraneuvottelukunta, jonka toimintaan kuuluvat eläingeenivarojen lisäksi kasvien ja metsäpuiden geenivarat. Vuodesta 2015 lähtien geenivara-asiat kuuluvat uuden Luonnonvarakeskuksen mandaattiin.

KALLE MAIJALA

JUHA KANTANEN

Maijala on eläinjalostuksen

emeritusprofessori ja Kantanen professori MTT:n Biotekniikka- ja elintarviketutkimuksessa.

Avaa artikkelin PDF