HS: Rasvamaksatauti on tikittävä aikapommi – oireilu alkaa usein vasta, kun tilanne on jo paha
”On hälyttävää, että työikäisiä ihmisiä parhaassa iässä kuolee maksasairauksiin”, sanoo gastroenterologian professori Ville Männistö.
Etenkin istumatyötä tekevien on tärkeää huolehtia riittävästä liikunnasta, mikä ehkäisee rasvamaksaa. Kuva: Viestimedian arkistoRasvamaksaa sairastaa jo joka kolmas suomalainen aikuinen. Se on yleistynyt nopeasti myös lapsilla ja nuorilla, sanoo Itä-Suomen yliopiston gastroenterologian professori Ville Männistö Helsingin Sanomissa.
”Maksasairauksien yleisyys on huolestuttava ilmiö, ja tilanteeseen pitäisi herätä viimeistään nyt.”
”Perinteisesti on ajateltu, että alkoholi tai ylipaino rasvoittavat maksaa, mutta vähemmän huomiota on saanut näiden riskitekijöiden yhteisvaikutus.”
Männistön mukaan noin puolet suomalaisista aikuisista on vyötärölihavia. Lisäksi lähes kaikki aikuiset käyttävät ainakin jonkin verran alkoholia.
”Maksakirroosikuolleisuus on kasvussa, mikä kertoo siitä, ettei maksasairauteen havahduta ajoissa, jolloin sitä voisi vielä hoitaa.”
Männistö kuvailee maksasairauksia kyteviksi pommeiksi. Ne oireilevat usein vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on päässyt jo pahaksi.
”Ensin rasvamaksa johtaa maksan tulehtumiseen, fibroosiin eli arpeutumiseen ja lopulta kirroosiin. Ongelmallista on, että 75 prosenttia maksakirrooseista todetaan vasta, kun maksa pettää kokonaan. Kirroosi voi myös edetä maksasyöpään.”
Männistön mielestä maksatautien riskitekijöihin pitäisi puuttua rivakammin.
”Ei se auta, jos ihmiselle vain ojennetaan lehdykkä käteen ja sanotaan, että hae apua tuolta. Tarvitaan tehokasta päihdehoitoa ja ihmisen tukemista, myös lihavuuden hoitoon.”
HS: Rasvamaksatauti tappaa parhaassa työiässä olevia ihmisiä: ”Tilanne on todella huolestuttava”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








