
Viljelyn vesistökuormituksen tutkiminen ei ole hätäisen puuhaa
Suomen vanhimmalla huuhtoutumiskentällä Jokioisissa havainnoidaan valumaa läpi vuoden ja vuorokauden.
Vesi valuu koekentältä salaojaputkia pitkin kippeihin, jotka punnitsevat valuman määrän. Kuva: Jarno MelaKotkanojan huuhtoutumiskentän perustamista voi pitää maatalouden vesistökuormituksen tutkimuksen lähtölaukauksena.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) Jokioisten toimipisteellä sijaitseva kenttä perustettiin vuonna 1975, joten se on lajissaan Suomen vanhin.
Kenttä koostuu neljästä puolen hehtaarin lohkosta, joilta kaikki valumavedet johdetaan läpi vuoden kentän laidalla sijaitsevaan havaintorakennukseen. Valumaveden määrä mitataan ja samalla kootaan vesinäytteet laboratoriomäärityksiä varten, tutkija Riitta Lemola Lukesta kertoo.
Tulosten perusteella voidaan arvioida eri viljelymenetelmien vaikutusta ravinnekuormitukseen.
Havaintorakennuksessa käy verkkainen kolina, kun valunnan määrää mittaavat kippiastiat tyhjenevät yksi kerrallaan.
”Nyt kesällä valunta on vähäistä”, Lemola kuvailee. Syksyllä ja keväällä kipit täyttyvät huomattavasti kiivaampaan tahtiin.
Tutkimuksen painopisteet ovat muuttuneet vuosien varrella.
Kentän ensimmäisinä vuosikymmeninä keskiössä olivat nurmen ja viljan sekä syys- ja kevätviljojen vertailu ja eri lannoitustasot. Myöhemmin on testattu myös kesantojen, kevennetyn muokkauksen ja suorakylvön vaikutuksia ravinnekuormitukseen.
Muilla vastaavilla Luken huuhtoutumiskentillä on testattu luonnonmukaisen ja tavanomaisen viljelyn eroja, suojakaistojen tehoa ja kotieläinlannan käytön vaikutuksia huuhtoumiin.
Tänä vuonna Kotkanojan kentällä kasvaa viljaa ja öljykasveja. Käynnissä on kokeita, jotka liittyvät viljelykiertojen monipuolistamiseen ja suorakylvöön sekä sen katkaisuun kynnöllä.
”Suurin osa kokeista on hyvin pitkäaikaisia. Esimerkiksi kyntämättömyyskoe aloitettiin 25 vuotta sitten samalla lohkolla”, Lemola kertoo.
Vesistökuormituksen tutkiminen on siis varsin hidasta työtä, eikä tuloksia saada hetkessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

