Tietoliikenne sujahtaa jatkossa Saksan kautta
Suomi on päättänyt rakentaa tietoliikennekaapelin Itämeren kautta Saksaan. Uusi kaapeli mitoitetaan suurille tietomäärille. Nykyisin maamme kansainvälinen tietoliikenne kulkee lähinnä Ruotsin kautta.Uuden merikaapelin vaihtoehtoina on joko 6–8 kuituparia tai 48 kuituparia, joista kunkin kapasiteetti on enimmillään 10 terabittiä sekunnissa. Suomen nykyisen tietoliikenteen tarpeisiin riittää yksi kuitupari.
Runsaalla mitoituksella varaudutaan tulevaisuudessa kasvavaan tietomäärään.
Hanketta on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä. Hallitus päättää seuraavaksi toteutus- ja rahoitusvaihtoehdoista. Aikaisimmillaan kaapeli voisi valmistua ensi vuoden lopulla.
Yhteydet houkuttelevat konesaleja
Hyvät kansainväliset tietoyhteydet voivat houkutella uutta liiketoimintaa kuten kansainvälisten suuryritysten konesaleja Suomeen, sanoo ministeriön viestintäpolitiikan osaston ylijohtaja Juhapekka Ristola .
Venäjä suunnittelee parhaillaan Euroopan ja Aasian yhdistävää tietokaapelia Koillisväylän kautta. Yhtenä reittivaihtoehtona Euroopan puolella maa on esittänyt linjausta Suomen halki.
Vaikka koillisväylän kaapeli on tuskin ideaa pidemmällä, siitä saattaa Ristolan mukaan olla Suomelle hyötyä.
”Jo visiokin vaikuttaa datakeskusten sijoittumishalukkuuteen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

