"Näyttää siltä, että RKP:n kaikki tulevan vaalikauden saavutukset on pääosin sovittu jo ennen kuin hallitus edes nimitetään", kirjoittaa Pekka Ervasti
Politiikan toimittaja arvelee, että onnellisin puoluejohtaja hallitusohjelman julkistuksessa oli RKP:n Anna-Maja Henriksson, joka on nuorena lukenut Viisikoita.
Arkistokuva hallitusneuvotteluista. Pekka Haavisto (vas.), Anna-Maja Henriksson, Antti Rinne ja Li Andersson. Kuva: Sanne KatainenPekka Ervasti palaa MT:n vieraskolumnissaan hallitusohjelman julkistamisen tunnelmiin Helsingin uudessa keskustakirjasto Oodissa.
"Oodi symboloi sykähdyttävällä tavalla nykypäivän Suomea. Talosta on tullut rautatieasemaakin rauhattomampi hollitalli, jonka ovella partioivat romanialaiset yksityisyrittäjät ja jonka sisällä on suunnilleen saman verran vartiointiliikkeen väkeä kuin kirjoja. Justiinsa siitä tunnistaa nykyään hyvän kirjaston", hän ensin toteaa.
"Ehkä onnellisin puoluejohtaja Oodissa oli Anna-Maja Henriksson, joka saattoi huokaisten todeta, että RKP on palannut neljän vuoden korpivaelluksen jälkeen ikiaikaiselle nautintapaikalleen valtioneuvostoon. Näyttää kaiken lisäksi siltä, että RKP:n kaikki tulevan vaalikauden saavutukset on pääosin sovittu jo ennen kuin hallitus edes nimitetään", Ervasti kirjoittaa.
Pakkoruotsi palaa lukioihin, ja Vaasa saadaan laajan terveyspäivystyksen piiriin.
Ervasti arvelee Henrikssonin olevan tyytyväinen siitäkin, että hallitus oli päättänyt järjestää infonsa nimenomaan kirjastossa. Hän ahmi nuoruudessaan brittiläisen Enid Blytonin Viisikko-seikkailuja.
Toimittajaa harmittaa, ettei hän päässyt kysymään Henrikssonilta, mitä Viisikkoa hän pitää parhaimpana.
"Nopealla haulla Googlesta löytyy muutama lupaava ehdokas Suomen hallitukselle: Viisikko Aarresaarella, Viisikko pulassa ja Viisikko salaperäisellä nummella. Oli siellä googlessa semmoinenkin teos kuin Viisikko järjestää amfetamiinia, mutta luulen, että kyse on oppositiotrollien jäynästä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
