METSÄLLÄ Pula-ajan yllätyssaalis
Olin alle kymmenvuotias, kun olin isäni kanssa ensimmäistä kertaa oravametsällä. Siitä jäi innostus metsästämiseen.
Isäni kuoli, kun oli yhdentoista. Aseet ja panokset jäivät isän jäämistöön, ja ne tietysti kiinnostivat. Kansakoulu ja muut harrastukset veivät välillä voiton, mutta viidentoista vanhana kiinnostus heräsi uudelleen.
Panoksia ei juuri ollut. Äiti kyseli niitä kylän kauppiaalta ja saikin luvan pienoiskiväärin panoksiin. Silloin elettiin pula-aikaa.
Kauppias lupasi panoksia lyijyä vastaan. Meillä oli kotona romuakku, mutta sellaisenaan se ei kauppiaalle kelvannut. Niinpä minä sulatin akun yhdeksi klimpiksi. Sillä lyijyllä äiti sai vaihdettua kauppiaalta lyhyitä pienoiskiväärin patruunoita, niin sanottuja pennipaukkuja.
Sitten eräänä pimeänä syysaamuna minä lähdin teerenkuville. Matkalla oli kilometrin verran pimeää kuusimetsää, ja oikein pelotti mennä sen läpi nevalle. Nevamatkaa oli vielä toinen kilometri. Selässä oli koulureppu ja repussa teerenkuva.
Paikka oli sellainen muutaman käkkärämännyn ryhmä, johon auringon noustessa asetuin. Lunta ei ollut, mutta maa oli sen verran jäässä, että se juuri ja juuri kantoi.
Istuskelin jonkinnäköisessä kojussa ja odottelin teeriä. Teeret kyllä lauleskelivat, mutta odottamaani paikkaan niitä ei tullut. Puolentoista tunnin päästä aurinko alkoi olla taivaalla ja totesin, että saan lähteä kotiin. Otin teerenkuvan reppuun ja lähdin kävelemään.
Muutaman kymmenen metriä käveltyäni huomasin, että selkäni takaa tuli suuri metsoparvi. Niitä oli varmaan parikymmentä. Ne asettuivat juuri siihen, missä minulla oli ollut kuva.
Löin nevaan maata. Ammuin lähintä metsoa ja se putosi heti. Vähän kauempana oli se käkkärämänty, johon olin teeriä odottanut. Siihen asettui yksi metso, ja se oli niin suuri, että sitä minä tietysti tavoittelin. Ammuin useammankin kerran, mutta metsolle ei tapahtunut mitään. Sitten ammuin kolmatta lintua, joka sekin putosi ensimmäisen tavoin heti.
Käkkärämännyssä istuvalle linnulle ei näyttänyt tapahtuvan mitään, mutta sitten huomasin, että sitä alkoi oksalla viemistää. Se putosikin yhden oksan alemmas, mutta istui siinä kuitenkin taas aivan reippaasti.
Hetken kuluttua se alkoi taas huojua. Ei mennyt aikaakaan, kun se tipahti oksalta maahan. Muu parvi oli jo kaikonnut, joten menin heti katsomaan. Lintu oli maassa täysin hengettömänä. Huomasin männyn juurella verta. Kai se oli vuotanut kuiviin. Istui kuitenkin oksalla niin kauan kuin sillä pysyi.
Minulla oli nyt kolme metsoa, pennipaukuilla ammuttuna. Koulureppuun ei sopinut kuin kaksi. Lisäksi oli vielä se teerenkuvakin. Parin kilometrin kotimatkalle se oli melkoinen kantamus.
Martti Hannula
Laihia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
