Nordea: Palkat ja etuudet näkyvät nyt tilillä normaalisti
Nordean asiakkaiden herätessä perjantaiaamuna palkkoja ei ollut tullut tilille. Nordean mukaan kyse ei ollut ongelmasta.Perjantaina 15.11 maksuun tulleet palkat, eläkkeet ja Kelan etuudet näkyvät nyt normaalisti Nordean asiakkaiden tilillä, pankista kerrotaan.
Varhain aamulla palkkoja ja muita tapahtumia ei tileillä näkynyt, mistä tuli pankille runsaasti kyselyjä.
Nordeasta oli tehty runsaasti ilmoituksia varhaisesta perjantaiaamusta alkaen myös häiriöistä ilmoituksia keräävälle Downdetector-sivustolle.
Ongelmia oli raportoitu esimerkiksi saldojen paikkaansapitämättömyydestä, varojen siirron ongelmista ja mobiilipankkitoimintojen toimimattomuudesta. Ainakan osalla Nordean asiakkaista myös normaalisti kuukauden 15. päivänä maksettavat palkat eivät näkyneet heti aamusta tilillä.
Nordean mukaan kyse ei kuitenkaan ollut häiriöstä. Pankin mukaan palkat, eläkkeet ja Kelan etuudet kirjataan tilille arkisin maksupäivän aikana, eivätkä ne siksi välttämättä näy heti aamulla.
Sama viesti näkyi myös esimerkiksi Nordean mobiilisovelluksessa. Näin pankki myös vastasi MTV:lle.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.
Nordean palveluissa on ollut viime aikoina runsaasti häiriöitä. Viimeksi eilen kerrottiin toissayönä ilmenneestä teknisestä ongelmasta, jonka vuoksi kaikkien asiakkaiden tilit eivät näkyneet normaalisti verkko- ja mobiilipankissa.
MTV:n uutinen: Nordea: Toiminnassa ei ole häiriötä
Juttua muokattu 15.11. kello 10.47. Päivitetty tieto siitä, että palkat ja etuudet näkyvät tileillä nyt normaalisti.
Juttua muokattu 15.11. kello 8.43. Lisätty Nordean kommentti MTV:lle siitä, että palvelut toimivat normaalisti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





