Sähkön hinta romahtaa viimein keskiviikkona, autoja voi ladata huoletta vaikka koko päivän
Tuuliennuste nousi selvästi korkeammalle kuin oletettu lämmityssähkön tarve.
Pörssisähkön käyttäjät saivat odottamiaan uutisia, kun tuuliennusteet kääntyivät paremmiksi. Kuva: Timo HeikkalaPörssisähkön hintaan saadaan keskiviikkona kunnon romahdus. Viime päivinä hintapiikit ovat käyneet suhteellisen korkealla tuulettoman sään vuoksi, mutta huomenna ennusteet näyttävät toisenlaisia lukemia.
Se tietää sitä, että vuorokauden keskihinta jää tasolle 0,65 senttiä kilowattitunnilta. Sähköautoja voi siis ladata huoletta vaikka koko päivän.
Vielä tiistaina korkein hintapiikki huitelee yli 17:ssä sentissä kilowattituntia kohden.
Tuulettomuuden lisäksi sähkön hintaa ovat viime aikoina nostaneet sähkön siirtorajoitukset Ruotsista sekä ydinvoimaloiden vuosihuollot Suomessa ja Ruotsissa.
Loviisassa vuosihuollot päättyvät suunnitelmien mukaan syyskuun viimeisellä viikolla. Loviisassa huolto tehdään yhdelle voimalaitosyksikölle kerrallaan, ja se kestää 2–8 viikkoa. Molemmilla voimalaitosyksiköillä on laajemmat vuosihuollot neljän vuoden välein.
Laajimmat ja kestoltaan pisimmät vuosihuollot tehdään kahdeksan vuoden välein.
Kaikki tuntihinnat voi tarkastaa esimerkiksi tästä.
Suomen sähköjärjestelmän tilan ja eri tuotantomuotojen sähköntuotannon näkee esimerkiksi tästä.
Juttua on päivitetty klo 14.20.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








