Hyvinvointia hajasijoituksella
Työpaikat sisämaasta siirtyvät vauhdilla Helsingin seudulle, joka kärsii liikenneruuhkista, asuntopulasta ja lisääntyvien ilmansaasteiden pienhiukkasten tuomista terveyshaitoista. Tampereella keskittäminen on johtanut kuntatalouden ongelmiin, silti se hamuaa naapurikuntien kaappaamista.
Keski-Suomessa monien siirtojen perustelut ovat olleet kestämättömiä. Uusi siirtoaie on meneillään nyt, kun Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisihallinto yhdistetään ja sijoitetaan Tampereelle. Onko maakuntahallinto seuraavana?
Monet julkishallinnon laitokset voisivat sähköisen tiedonsiirron aikakaudella toimia maaseudulla. Aiemmin on hallitusohjelmissa ollutkin tästä kirjauksia.
Asiantuntijoiden pitäisi tehdä laskelmia, mitä keskittäminen valtiolle tosissaan maksaa pitkällä aikavälillä. Monissa tapauksissa hajasijoitus on kansantalouden kannalta edullisempaa ja ainakin hyvinvointia tukevaa.
Keskittäminen saattaa lopulta johtaa Detroitin kaltaiseen kansantalouden kannalta tuhoisaan lopputulokseen.
Käytännössä maaseudun oikea vetovoimaisuus näkyy selkeästi Päijänteen rannoilla ja vapaa-aikakeskuksissa.
Aina kun kaupunkilaiset pääsevät vapaalle, he rientävät hyvinvointialueille maalle.
Esko Järvenpää
Jämsä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
