vierasyliö Rasvatutkimus takertui vanhaan tietoon
”Syö voita! Tutkijat leimasivat rasvan viholliseksi. Miksi he olivat väärässä?”
Tällä otsikolla arvostettu, laajalevikkinen Time-lehti julkaisi (23.6.) näyttävän kansikuvajutun. Artikkelia varten on haastateltu maailman johtavia rasvatutkijoita, jotka toteavat menneiden vuosikymmenten rasvavastaisuuden epätieteelliseksi.
Runsaat 50 vuotta aikaisemmin sama lehti oli kuvittanut kantensa amerikkalaisen tohtori Ancel Keysin kasvoilla. Keys oli julkaissut ns. Seitsemän maan tutkimuksen, missä hän tilastollisesti osoitti, että eläinrasva, etenkin voi ja maitorasva ovat syypäät sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen. Havaintoa, jota kutsuttiin rasvahypoteesiksi, pidettiin tieteellisenä läpimurtona.
Keys oli kuitenkin huolella valinnut vain seitsemän maata tilastolliseen tarkasteluunsa, esimerkiksi suuret maitorasvan kulutusmaat Ranska ja Länsi-Saksa oli jätetty tarkastelun ulkopuolelle. Tällainen tarkoituksellinen valikointi rikkoo tilastollisen tarkastelun perussääntöjä.
Amerikkalainen tilastotieteilijä Jacob Yerushalmy osoitti välittömästi sisällyttäen tarkasteluunsa 22 maata, joista rasvankulutus- ja sydänkuolleisuusluvut olivat saatavilla, ettei Keysin havaitsemaa yhteyttä ollut. Tästä ei ollut apua. Keysin rasvahypoteesi jäi elämään tutkijaenemmistön mielipiteenä, myös suomalaisten tutkijoiden voimakkaasti kannattamana.
Mitä siis on tapahtunut näiden kahden sisällöltään täysin päinvastaisen Time-lehden artikkelin ilmestymisen väliaikana, joka kesti yli 50 vuotta? Miksi Keysin hypoteesi on osoittautunut täysin vääräksi?
Keskityn tässä tarkastelemaan nimenomaisesti maitorasvan asemaa tieteessä ja suositeltavassa kansanravitsemuksessa.
Rasvahypoteesiin luottaen väestölle on vuosikymmenet suositeltu juoksevista kasviöljyistä kemiallisella kovettamisprosessilla saatavia kiinteitä margariineja ja välttämään maitorasvaa. Kunnes tuli raskas isku: kemiallisen kovettamisen margariineihin tuottamat synteettiset trans-hapot osoitettiin sydänterveydelle vaarallisiksi.
Kansanterveyslaitoksemme ja Harvardin yliopiston johtavien tutkijoiden huolellinen ja laaja, vuonna 1997 julkaistu Setti-tutkimus oli ensimmäinen pitävä pitkä naula rasvahypoteesin arkkuun. Tutkimuksessa osoitettiin selkeästi, ettei voin kulutuksella ja sydänhaitoilla ollut minkäänlaista yhteyttä. Sen sijaan synteettisten trans-happojen ja siten margariinien kulutus lisäsi sydänkuolleisuutta merkitsevästi.
Tulos pyrittiin kaikin tavoin jättämään huomiotta ja suomalainen mediakin oli pääosin hiljaa. Jopa Setti-julkaisun ensimmäinen kirjoittaja, Kansanterveyslaitoksen tutkija kielsi kysyttäessä oman tuloksensa. Onneksi nyt myöhemmissä kansainvälisissä tarkasteluissa tämä tutkimustulos on keskeisesti mukana.
Lopulliset tieteelliset läpimurrot ovat tapahtuneet 2000-luvulla, kiitos ruotsalaisten tutkijoiden ennakkoluulottomuuden ja innovatiivisuuden. He kehittivät kliinisen täsmämenetelmän, millä yksilön maitorasvan kulutus voidaan mitata tarkasti.
Menetelmä perustuu kahden juuri maidolle tyypillisen rasvahapon määrittämiseen ihmisen rasvavarannosta. Käytän niistä lyhenteitä C15 ja C17. Mitä enemmän maitorasvaa, siis voita, oivariinityyppisiä valmisteita, juustoa, rasvaa sisältävää maitoa jne. yksilö on syönyt, sitä enemmän näitä rasvahappoja löytyy rasvavarannosta, esimerkiksi verestä tai rasvakudoksesta.
Mehän olemme, mitä syömme. C15/C17-menetelmä korvaakin nykyisin maitorasvan kulutuksen määrittämisessä aiemman vanhanaikaisen, epätäsmällisen haastattelumenetelmän.
Kehittämällään menetelmällä ruotsalaistutkijat vuonna 2004 osoittivat, että mitä enemmän maitorasvaa yksilö oli syönyt, sitä pienempi oli infarktiriski. Ja päinvastoin, mitä vähemmän ravinnossa oli maitorasvaa, sitä suurempi oli infarktiriski.
Norjassa tutkimus toistettiin seuraavana vuonna samoin tuloksin. Tämän jälkeen on julkaistu useita tutkimuksia ja tulokset osoittavat kautta linjan eri väestöissä, ettei maitorasvan kulutuksella ja sydänhaitoilla ole haitallista yhteyttä. Sen sijaan ja juuri päinvastoin, se on eduksi sydänterveydelle.
Vastaavalla C15/C17-menetelmällä on hiljattain myös osoitettu, että maitorasva ehkäisee diabeteksen syntymistä. Diabeteksen ehkäisy on jo aikaisemmissa tutkimuksissa liitetty maitovalmisteiden kulutukseen.
Ja mikä toisaalta on tärkeätä: ei ole julkaistu yhtäkään vakavasti otettavaa tutkimusta, joka puolestaan osoittaisi maitorasvan ja sydänsairauksien yhteyden.
Miten on siis ylipäätään mahdollista, että maitorasva on vuosikymmenet leimattu haitalliseksi? Tämä on minua askarruttanut pitkään. Kukaan haastattelemani tutkija ei ole osannut selittää tätä ristiriitaista tilannetta. Olen kyllä kuullut hämmentynyttä kiertelyä ja kaartelua, mitä tutkijoilta ei todellakaan odottaisi.
On suorastaan raskauttavaa, ettei edellä mainitsemiani uudenaikaisia tutkimuksia ole otettu laisinkaan huomioon laadittaessa pohjoismaisia ja suomalaisia ravitsemussuosituksia.
Kuitenkin suosituksia laadittaessa pyhästi luvattiin, että kaikkiin tutkimuksiin paneudutaan huolella ja tulokset otetaan puolueettomasti huomioon. Näin ei tapahtunut. Siten maitovalmisteiden ja maitorasvan tärkeää myönteistä asemaa kansanravitsemuksessa ei ole kuvattu eikä käyttöä asiallisesti suositeltu.
Henkilökohtaisesti pohdin, miksi useat suomalaiset tutkijat edelleen perusteetta suosittelevat osin tuonnin varaan perustuvia, kemiallisesti kovetettuja ”kasvirasvalevitteitä” ja margariineja kotimaisten maitorasvavalmisteiden sijasta.
Voisiko tieteellisten tosiasioiden ymmärtäminen olla näin vaikeaa? Sitä en usko. Vai viekö sittenkin ravitsemuspolitikointi ja kasvojen menettämisen pelko voiton tieteellisestä rehellisyydestä? Tällainen olisi kansanravitsemuksen ja kotimaisen tuotannon kannalta anteeksiantamatonta.
KARI SALMINEN
Kirjoittaja on professori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
