Susanna Koski: "Turkiksen ei pitäisi olla minkään sortin tabu Suomessa vuonna 2017"
Kokoomuksen kansanedustaja puolustaa kolumnissaan suomalaista turkisteollisuutta.Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski kirjoittaa vieraskolumnissaan turkiksista. Hänestä on ironista, että monesta asiasta ollaan supisuomalaiseen tapaan hiljaa, mutta mielipide esimerkiksi pukeutumisvalinnoista kerrotaan tyypillisesti sille, joka ei mielipidettä tarvitse tai kaipaa.
Monet mediat kommentoivat Kosken linnanjuhlissa kantamaa pukua. Siihen kuuluivat poronnahasta valmistettu mekko sekä minkistä valmistetut korut. MT:n haastattelema stylisti piti yllättävänä, että poliitikko nykypäivänä pukeutuu turkikseen.
"Satavuotiaassa itsenäisessä isänmaassa aikuisella ihmisellä on vapaus pukeutua, miten haluaa. Vapaassa maassa jokaisella on myös oikeus mielipiteisiinsä", Koski kirjoittaa.
"Turkis, somisteena tai vaatteena, ei pitäisi olla minkään sortin tabu Suomessa vuonna 2017. Silti turkista yritetään milloin milläkin verukkeella pitää sopimattomana. Turkikset ja nahka ovat ihmiskunnan pukeutumisen historiassa ikiaikaisia materiaaleja."
Hänen mielestään turkiksia kovaäänisimmin arvostelevat puheenvuorot lähinnä toistavat asian tuntemattomuutta toinen toisensa jälkeen.
"Näköalattomuutta alleviivaa myös se, että yleensä keskustellaan turkistuotannosta yleisellä tasolla, eikä esimerkiksi suomalaisesta turkistuotannosta tai sen esimerkillisyydestä suhteessa tuotantoon muualla maailmassa. Samansuuntaista keskustelua käydään ruuantuotannosta, kun kuluttajilla ei ole riittävää tietoutta siitä, mitä kotimaisuus tarkoittaa puhtauden ja eläinten hyvinvoinnin kannalta."
Kosken mielestä suomalaista turkista kelpaa arvostaa, puolustaa ja kantaa ylpeästi, sillä meillä on maailman korkeimmat ja vastuullisimmat laatuvaatimukset.
"Kyse on tuotteista, jotka on saatu aikaan suomalaisella osaamisella, työnteolla ja eläinten arvostuksella ja joiden hinta sekä arvostus muodostuvat markkinoiden kysynnästä", Koski kirjoittaa.
"Hyvinvoiva ja terve eläin on kasvattajalle elanto. Itsestään selvästi siihen kannattaa panostaa. Alalla ovatkin käytössä omaehtoisesti tuotetut tilojen sertifiointi, terveydenhuoltojärjestelmä sekä hyvinvointiohjelma. Suomalaiset toimintatavat ovat maailman huippuja ja siksi pitävät alan etumatkan suhteessa muihin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

