"Kyllä menekin kasvu näkyy selvästi" – joko polttoaineiden ei-toivottu kotihamstraus alkoi toden teolla?
Bensiinin ja dieselin hinta on pompahtanut jo yli maagisen 2,50 euron rajan Suomessa.
Polttonesteiden säilyttäminen kotioloissa on tiukasti rajoitettua paloturvallisuuden takaamiseksi. Kuva: Jarkko SirkiäSota Ukrainassa on nostanut rajusti öljyn maailmanmarkkinahintaa, joka on käynyt Brent-laadussa korkeimmillaan lähellä 140 dollaria tynnyriltä.
Suomessa kuluttajat ovat nähneet tankatessaan jo jonkin aikaa kahden euron ylittäviä hintoja.
Polttoaine.netin keskiviikkoisten hintatietojen mukaan 95-oktaanisen bensiinin litrahinta ylitti kahden ja puolen euron haamurajan Tuppurinmäen kyläkaupan tankilla Leppävirralla. Sama hintataso oli kirjattu vielä torstaina Pihlavan SEO-asemalla Porissa.
Kallein 98-oktaaninen laatu ylitti sekin 2,50 euroa, kun Tuppurinmäen kyläkauppa myi sitä keskiviikkona hintaan 2,580 euroa litralta.
Suomen kalleinta dieseliä on tankattu Polttoaine.netin mukaan keskiviikkona Utsjoelta, kun Uulan säästön SEO myi sitä 2,580 euroa litralta.
Hintakehitys on saanut kuluttajat varautumaan tilanteeseen kodeissa. Isojen jerry-kanistereiden myynti kasvaa nyt esimerkiksi valtakunnallisessa Motonet-ketjussa.
"Kyllä tilanne on selkeästi se, että myynnissä näkyy menekin kasvua", yhtiön viestinnästä kerrotaan.
Viime päivinä kysyntä on ollut yhä vilkkaampaa.
"Vielä ei ole hyllyt tyhjinä, mutta tätä menoa piakkoin on."
Isommat kanisterikoot ovat menneet enemmän kuin vastaavat pienet.
"Noin puolessa myymälöitä on myydään ei-oota isojen kohdalla."
Monin paikoin maata ei kannata lähteä isompien kanistereita lähteä metsästämään, ilman että tarkistaa etukäteen saatavuuden.
"Poikkeuksellisen kysyttäjä ne viime aikoina ovat olleet. Varmaankin yhteyksiä viime aikojen tapahtumiin maailmalla tässä on", viestinnästä kerrotaan.
Polttonesteiden varastointi kotona on paloturvallisuusmääräysten takia tarkasti rajattua.
Bensiiniä tai muita herkästi syttyviä palavia nesteitä voi säilyttää asuin-, toimisto-, majoitus-, päivähoito- ja kokoontumishuoneistoissa ja niihin verrattavissa tiloissa enintään 25 litraa, opastaa Varsinais-Suomen pelastuslaitos sivustollaan.
Sen sijaan taloyhtiön yhteisissä kellari- ja ullakkotiloissa ei saa säilyttää lainkaan bensiiniä, kaasupulloja tai muita palavia nesteitä.
Jos kyseessä on asuinrakennukseen kuuluva erillinen varastotila tai huolto- tai työpaikkahuone, voi siellä säilyttää 100 litraa bensiiniä ja 200 litraa palavia nesteitä, joiden leimahduspiste on yli +55 celsiusastetta, kuten esimerkiksi öljyä ja dieselöljyä.
Autotallissa tai -katoksessa saa säilyttää ajoneuvon polttoainesäiliössä säilytettävän bensiinin lisäksi 60 litraa bensiiniä.
Lisäksi on luvallista varastoida moottori- tai dieselöljyä 200 litraa. Yhteisten autotallien ja -katosten maksimimäärä on koko autotallille tai katokselle, ei esimerkiksi asukasta kohti.
Lue myös:
Vakuutusyhtiö varoittaa hamstrauksen kääntöpuolesta – halpa öljy voi aiheuttaa ison vahingon
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

