HELLAN KULMALLA Kaurapuuroa Skotlannista
Ei tullut Skotlannista itsenäistä valtiota, mutta omanlaisensa alue se Britanniassa on. Myös ruokien suhteen.
Kaikki Skotlannissa käyneet tietävät haggiksen, tuon vähän maksalaatikon tapaisen sisäelinmuhennoksen, josta puuttuvat rusinat. Haggista tarjottiin syyskuisessa kongressissa niin perunamuussiin sekoitettuna kuin päätösillallisen alkupalapalleroinakin.
Olipa sen maku saatu ujutettua perunalastuihinkin. Kuvitelkaapa: miltä maistuisivat maksalaatikkosipsit!
Toinen skottien ylpeys on kaura. Erilaisia kaurapuuroaineksia esiteltiin uutuuksina, siis näitä meidänkin tuntemiamme pussipuuroja. Kauraa on tarjolla myös monissa kekseissä, joita britit rakastavat nauttia teen kanssa tai ripotella rouheena jugurtin, puuron ja sämpylätaikinan sekaan.
Skotlanti on kalastusmaa ja lohi ykköskala. Niinpä lohta saa sekä savustettuna ja graavina että keitossa ja uunikalana.
Ei sovi unohtaa marjoja. Skotlanti on iso vadelman tuottaja. Mutta myös mansikat, herukat, karviaiset ja pensasmustikat rikastuttavat ruokapöytää.
Nostaakseen profiiliaan marjamaana skotit ovat keksineet aloittaa kansainväliset hillokilpailut. Dundeessa kisataan joka syyskuu siitä, kuka on World Jampion.
Hilloa saarivaltakunnassa kuluu paljon, sillä teepöydän tutuin leivonnainen skonssi vaatii seurakseen aina hillon. Englannissa tähän lisätään vielä paksua kermaa, clotted cream, mutta Skotlannissa pannaan paremmaksi ja levitetään hillon alle voita.
Jotenkin tuntui tutulta. Lohi, kaura, marjat. Meillä se olisi ehkä kala, ruis, marjat. Superfoodia, olipa se sitten skottilaista tai suomalaista, mutta hyvää sellaista. Jos vielä osaisimme markkinoida maksalaatikon niin kuin skotit haggiksen, niin hyvät eväät meilläkin on. Ja ei kun vain hilloja keittämään ja kisaamaan!
riitta
mustonen
riitta.mustonen@
mt1.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
