Kirjat Hyvät, pahat ja tuonpuoleiseen menneet
Kustannustoimittajana aloittanut, sittemmin itsekin näyttävän uran kirjailijana tehnyt Hannu Mäkelä ei kursaile muistellessaan vuosia 1967–86 Otavan kaunokirjallisella osastolla. Alussa talo oli konkurssikypsä. Apuun oli kutsuttu runoilija, talousnero Paavo Haavikko, Mäkelän idoli.
Käsikirjoituksia kärrätään pöydälle, osa seuraa salkussa kotiin. Silloin tällöin löytyy helmi. Ovissa kulkevat Veijo Meri, Hannu Salama, Pentti Saarikoski ja monet muut. Laatu painaa vielä kustannuspäätöksissä enemmän kuin myyntiluvut.
Työtoveritkin ovat persoonallisuuksia. Aina kemiat eivät kohtaa. Kirjailijoitten kanssa ei voi tunteja laskea. Sympaattinen Lassi Nummi tarvitsee yhteistyötä runsaan materiaalinsa kanssa. Kerttu-Kaarina Suosalmi ei luovuta hienoja käsikirjoituksiaan koskaan, vaikka luettaa niitä.
Kustantaja kohtaa myös kirjailijoittensa vaikeuksia, henkisiä ja fyysisiä sairauksia. Satuttavimmat kohtalot Mäkelä kertoo niistä, jotka eivät ole enää piittaamassa paljastuksista.
Joskus naurattaa, kuten Mäkelän kuvatessa neitsytvaellustaan Lapin soilla Antti Tuurin kannoilla. Kaupunkilaispojan kunto pettää, mutta rakkaus Lappiin syntyy.
Lukija saa nähdä silmissään myös Laila Hietamiehen tuomassa ensimmäistä käsikirjoitusta, jonka ympärillä on sininen silkkinauha.
Mäkelä katsoo taakseen nykyisyyden läpi ja antaa siten laajan perspektiivin kirja-alan vaiheisiin. Se tulee selväksi, että muistelun takana on intohimo hyvään kirjallisuuteen, sellaisena kuin Mäkelä sen näkee.
Anelma
Järvenpää-Summanen
Hannu Mäkelä: Muistan.
Otavan aika. 553 sivua. Tammi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
