Kotimainen ruoka selvisi jäämätutkimuksista lähes puhtain paperein
Yhdessäkään viime vuonna tutkitussa kotimaisessa elintarvike-erässä ei ollut sallitun määrän ylittäviä torjunta-ainejäämiä.Eniten liiallisia jäämiä löytyi kaukomaiden tuotteista, kärjessä Egypti, Intia, Kiina ja Thaimaa.
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan viime vuoden kasvinsuojeluaineiden jäämävalvonnassa löytyi kaiken kaikkiaan ennätyksellisen vähän määräystenvastaisia tuotteita.
Viime vuonna tutkittiin satunnaisnäytteenottoon perustuen 1 926 näytettä: hedelmiä, vihanneksia, viljaa ja prosessoituja elintarvikkeita. Lisäksi tutkittiin aiempiin löydöksiin liittyen 195 seurantanäytettä.
Määräysten vastaisista tuotteista yli 80 prosenttia oli EU:n ulkopuolelta tuotuja elintarvikkeita.
Kotimaisista tuotteista 28 prosenttia sisälsi kasvinsuojeluaineiden jäämiä. Sallittu enimmäismäärä ei kuitenkaan ylittynyt yhdessäkään näytteessä.
Kahdesta kotimaisesta näytteestä löydettiin jäämiä aineista, joiden käyttöä ei Suomessa ole hyväksytty näille tuotteille. Nämä tapaukset johtivat tilan valvontaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


