Kapernaumissa
sana sunnuntaiksi
Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” - hän puhui nyt halvaantuneelle - ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.” Mark. 2: 1–12
Kuulin tarinan eräästä takavuosien papista, joka kutsui rippikoululaisensa illanviettoon tyhjilleen jääneelle tukkikämpälle. Ilta oli kuulemma hauska ja onnistunut, mutta pappia hieman häiritsi muutaman pojan poissaolo.
Paluumatkalla pastori tiesi etsiä poikia naapurikylän nuorisoseurantalolta, jonka ohi matka tukkikämpälle kulki. Sieltähän karkulaiset löytyivätkin, iltamista. Poikien selitys nuhtelevalle kirkonmiehelle kuulemma kuului: ”Mitäpä me Kapernaumissa, kun Kaanaassa oli häät!”
Ensi sunnuntain evankeliumi vie meidät kuitenkin Kapernaumiin. Ehkäpä sielläkin kannattaisi joskus poiketa, sillä tekstimme mukaan juuri Jeesuksen kotikaupungista voisi saada jotain tärkeää elämän matkaan.
Edesmennyt mummuni opetti aiheesta ikimuistoiseen tyyliin: ”Poijjat, poijjat, ei soa kaikissa huvissa kulukea, eikä kaikista pois olla.” Myös Kapernaumin eli seurakunnan huvit, sopivat kuulua elämänkokonaisuuteemme. Jos ikuisuuden nälkäämme ei tyydytetä, elämämme kärsii puutetta ja saatamme jäädä yksin syvimpien asioidemme kanssa.
Evankelista Markuksen välittämä teksti on kuin elokuvan käsikirjoitus. Pieniä huomioita eri kuvakulmista poimitaan kokonaisuuteen mielenkiintoisella tavalla.
Jeesuksen kodin oven edustalla oli suuri joukkokohtaus.Väkeä seisoi tungokseen asti, Jeesus opetti oviaukossa. Neljä miestä toi halvaantuneen katon läpi Jeesuksen taakse. Kuvassa on paljon tapahtumaa. ”Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia” – kertoo Markus – ” ja he sanoivat itsekseen...”
Kuinka paljon helpompaa onkaan istuskella jossain nurkan takana ja arvostella niiden toimia, jotka tekevät jotain. Vaikka lainopettajat vain mutisivat itsekseen, tilanne jäykistyi toimimattomaksi ja hyvän tekeminen vaihtui aina voimia kysyväksi vänkäämiseksi.
Jeesus ei kuitenkaan suostunut pelkästään jänkkäämään opinkappaleista, vaan hän jatkoi aktiivista toimintaansa ja auttoi halvaantuneen jalkeille ja sitä tietä omaan kotiinsa.
Kuinka paljon meidän matkamme varrelle onkaan jäänyt käyttämättömiä auttamisen paikkoja. Toisen ihmisen kohtaamiseen ei tarvita niinkään oikeaa oppia tai verratonta taitoa kuin toimivaa rakkautta.
Onneksi kristillisen opin keskuksessa onkin juuri armahtavan rakkauden kallisarvoiset periaatteet. Jumala haluaa auttaa avutonta ja tehdä syntisen iloiseksi. Siihen hän tarvitsee meidän katseitamme, käsiämme ja hyviä sanojamme.
Ei ole oikein jäädä istumaan ja mutisemaan muiden tekemisille tai tekemättä jättämisille, vaan kunkin on tarkoitus kantaa oma persoonallinen kortensa kekoon tässä elämän suuressa elokuvassa, jonka ohjaaja on itse palvelemassa keskellämme.
”Tällaista emme ole ikinä nähneet” – vielä!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
