IS: Rekkakuski ajoi päin punaisia, toimitusjohtaja puolustaa
Rekkakuskin päin punaisia ajo tallentui toisen autoilijan kojelautakameraan. Toimitusjohtaja kertoo, miksi kuljettaja päätyi kyseiseen ratkaisuun.Kolmea traktoria kuljettanut täysperävaunuyhdistelmä ajoi risteyksessä päin punaisia Mäntsälässä ja tallentui Sirpa Kainulaisen kojelautakameraan. Kainulainen oli jo lähtenyt ylittämään risteystä, kun huomasi lähestyvät rekan ja löi jarrut pohjaan, hän kertoo Ilta-Sanomille.
IS haastatteli rekkakuskin pomoa, Kosken Autokeskus Oy:n toimitusjohtajaa Matti Tausaa. Tausa kertoo, että tilanne on käyty kuskin kanssa läpi maanantaina, samana päivänä, jolloin tilanne tapahtui.
Tausan mukaan kuljettaja oli havainnut valon vaihtuessa, että ei pysty pysäyttämään autoa ajoissa ja päätti siksi ajaa päin punaisia.
”Kuljettajalla on lyhyt aika reagoida siihen, ettei saa ajoneuvoa pysähtymään risteyskohdassa. Hän teki siinä kohtaa sellaisen ratkaisun. Onneksi ei mitään tapahtunut”, Tausa kertoo IS:lle.
Hänen mukaansa olisi voinut käydä pahasti, jos kuljettaja olisi yrittänyt pysäyttää auton. Ajoneuvoyhdistelmä olisi pahimmillaan voinut liukua hallitsemattomasti kylki edellä risteykseen ja pysähdyksissä olleiden autojen päälle.
Tausa huomauttaa, että IS:n maanantaisessa jutussa kerrotaan, että myös henkilöautoilla oli vaikeuksia päästä liikkeelle liukkaan kelin takia.
”Kuljettaja teki nopean tilannearvion ja päätti ajaa risteyksen läpi vanhoilla vihreillä säilyttääkseen autonsa hallinnan ja minimoidakseen vaaratilanteen riskit.”
Hän pahoittelee aiheutunutta vaaratilannetta.
IS: Rekkakuski ajoi päin punaisia – toimitusjohtaja: ”On toiminut oikein”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







