
Sähkön siirron perusmaksu enintään kymppiin, kansalaisaloite vaatii
Veikko Hallikainen tekee kansalaisaloitteen Carunan ja muiden sähköyhtiöiden hinnoittelusta.
Lähes koko siirtolasku kertyy kesällä perusmaksusta, Veikko Hallikainen kertoo kirjapainonsa äärellä. Kuva: Kari Salonen
Sähkölinjat kulkevat metsässä ilmajohdoissa Vihdissä Veikko Hallikaisen tontilla, mutta viereisellä pelloilla ne kaapeloidaan, Hallikainen ihmettelee. Kuva: Kari SalonenSähköverkkoyhtiöiden ja etenkin Carunan siirtohinnoittelu on ärsyttänyt vihtiläistä Veikko Hallikaista niin rankasti, että hän on päättänyt tehdä kansalaisaloitteen perusmaksujen rajoittamiseksi.
”Sähkönsiirron perusmaksu pitäisi rajata kaikille asiakkaille enintään kymmeneen euroon kuukaudessa”, aloitteessa vaaditaan.
”Perusmaksussa on nykyisin jopa 23-kertaiset erot. Esimerkiksi 63 ampeerin liittymän perusmaksu on Vihdissä ja Järvenpäässä Carunalla 113 euroa kuukaudessa, kun Vantaalla asiakas maksaa 5 euroa”, Veikko Hallikainen ihmettelee.
”Hinnoittelu on aivan vastuutonta. Jo sähkömarkkinalaissa lukee ensimmäiseksi, että hinnoittelun pitää olla kohtuullista ja tasapuolista.”
Hallikaisen oman kesäpaikan 3x25 ampeerin liittymässä kesä–heinäkuun perusmaksu on 49 euroa ja koko laskun summa on 49,50 euroa arvonlisäveroineen.
”Sähkön kulutuksen osuus siirrosta on vain 50 senttiä eli prosentin.”
Caruna on Vihdin omakotiyhdistyksen puheenjohtajan hampaissa myös sen vuoksi, että samoilla ulkomaisilla sijoittajaomistajilla on kaksi yhtiötä, jotka hinnoittelevat siirron täysin eri tavalla.
”Caruna Espoo on paljon halvempi kuin Caruna.”
Monet omakotitalot pyrkivät säästämään lämpöpumpuilla ja aurinkopaneeleilla.
”Säästö menee aivan hukkaan, kun perusmaksut nousevat”, Hallikainen noituu.
Hän ihmettelee Carunan intoa kaapeloida linjat maahan pelloilla, kun taas hankalimmat metsäpalaset jätetään väliin. Esimerkki löytyy samalta kylältä.
”Pellolle pistetään kallista kaapelia, kun tuotto on sähkömarkkinalaissa taattu. Ja mitä kalliimmin investoi, sen parempi tuotto.”
Sähköjen lisäksi Hallikainen on ollut kiinteistöveron kimpussa. Vihdissä on Suomen suurin omakotiyhdistys 4 000 jäsenellä. Se on pystynyt vaikuttamaan veroon, kunnanvaltuusto on alentanut kiinteistöveroja yhdistyksen painostuksesta jo kahteen kertaan.
Lue myös: Sähköverkon voisi rakentaa miljardin halvemmalla – yhtiöitä ei kiinnosta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

