Ukraina: Venäjän valtaamilla alueilla on 350 miljardin dollarin arvosta resursseja − suuri osa Donbasin alueella
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut maansa tuen vastineeksi Ukrainalta muun muassa arvokkaita maametalleja, joita tarvitaan elektroniikan valmistuksessa.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi torjui viime viikonloppuna alustavan sopimuksen, jossa Yhdysvallat olisi saanut oikeudet suureen osaan Ukrainan arvomineraaleista. LEHTIKUVA/AFP.Venäjän Ukrainalta valtaamilla alueilla on arvokkaita resursseja noin 350 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvosta, Ukrainan viranomaiset arvioivat.
Asiasta lehdistötilaisuudessa Kiovassa sunnuntaina kertoneen varapääministerin Julija Svyrydenkon mukaan arvio perustuu geologisiin tutkimuksiin ja avoimeen dataan. Hänen mukaansa suuri osa resursseista sijaitsee Donbasin alueella, jossa Venäjä on edennyt viime kuukausina.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaatinut maansa tuen vastineeksi Ukrainalta muun muassa arvokkaita maametalleja, joita tarvitaan elektroniikan valmistuksessa. Yhdysvallat ei ole kuitenkaan tiettävästi tarjonnut Ukrainalle turvatakuita Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin vaatimuksista huolimatta.
Zelenskyi torjui viime viikonloppuna alustavan sopimuksen, jossa Yhdysvallat olisi saanut oikeudet suureen osaan Ukrainan arvomineraaleista.
Trump jatkoi lauantaina paikallista aikaa puheitaan korvauksien vaatimisesta Ukrainalta. Konservatiivipoliitikkojen CPAC-konferenssissa puhuneen Trumpin mukaan Ukraina voisi tarjota tuen vastineeksi myös öljyä.
”Haluan heidän antavan meille jotain vastineeksi rahoillemme. Pyydämme harvinaista maametallia ja öljyä, mitä vain mitä voimme saada”, hän sanoi.
Yhdysvallat on mediatietojen mukaan myös kiristänyt Ukrainaa mineraalisopimuksen allekirjoittamiseen uhkaamalla katkaista siltä yhteyden Starlink-palveluun, joka mahdollistaa satelliittien avulla internetyhteyden rintamallakin. Ukrainan puolustusministeri Rustem Umjerov sanoi kuitenkin sunnuntaina, että maalla on myös vaihtoehtoja Starlinkille.
Valkoisen talon lehdistösihteerin Karoline Leavittin mukaan Trump on hyvin luottavainen, että tämä saavuttaa sopimuksen Venäjän sodan lopettamiseksi Ukrainaa vastaan, mahdollisesti jo tällä viikolla. Asiasta uutisoi ukrainalaismedia Kyiv Independent.
Leavitt puhui toimittajille lauantaina CPAC-konferenssin yhteydessä.
”Presidentti ja hänen tiiminsä ovat erittäin keskittyneitä jatkamaan neuvotteluja sodan molempien osapuolten kanssa konfliktin lopettamiseksi. Presidentti on hyvin luottavainen, että saamme sen tehtyä tällä viikolla”, Leavitt sanoi.
Lehdistösihteerin mukaan Trump uskoo myös, että Venäjä on valmis neuvottelemaan sopimuksesta sodan lopettamiseksi. Leavitt ei kuitenkaan antanut tarkempia tietoja lähipäivien rauhanneuvotteluista.
Trump ilmoitti aiemmin, että Yhdysvallat ja Venäjä keskustelevat toisen kerran rauhasta Saudi-Arabian Riadissa tiistaina. Myös Venäjän apulaisulkoministeri Sergei Rjabkov vahvisti tiedon keskusteluista sunnuntaina. Ukrainaa neuvotteluihin ei ole kutsuttu.
Kyiv Independent kertoi myös Rjabkovin sanoneen, että Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin välisen tapaamisen järjestelyt ovat jo käynnissä.
Rjabkov kertoi Kyiv Independentin mukaan Venäjän valtionmedialle, että valmistelut tapaamista varten ovat vielä alkutekijöissään. Hän sanoi, että maiden delegaatiot voivat tavata tulevien kahden viikon aikana valmistellakseen presidenttien tapaamista.
Zelenskyi sanoi sunnuntaina, että hänen ja Trumpin pitäisi tavata ja keskustella mineraalisopimuksesta ennen kuin Trump tapaa Putinin. Hän kertoi myös mineraalineuvottelujen edenneen lähemmäs sopimusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

