SK: Kai Mykkäsen mielestä on naurettavaa, että Kiina ja Saudi-Arabia luokitellaan yhä kehitysmaiksi ilmastopolitiikassa
Jako ilmastorahoitusta maksaviin rikkaisiin teollisuusmaihin ja rahoitukseen oikeutettuihin kehittyviin maihin tehtiin 1990-luvun alussa.Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen (kok.) mielestä on saavutus, että Bakun ilmastokokouksessa onnistuttiin saamaan edes laiha sopu ilmastorahoituksen kasvattamisesta. Mykkänen kertoo asiasta Suomen Kuvalehden haastattelussa.
Suurempiin periaatteellisiin asioihin hän jäi kaipaamaan ratkaisuja. Sellaisia olisivat esimerkiksi tarkempien tavoitteiden määrittäminen fossiilisten polttoaineiden käytöstä luopumiselle.
Etukäteen oli myös asetettu paineita siihen, että kokouksessa uudistettaisiin nykyistä jakoa ilmastorahoitusta maksaviin rikkaisiin teollisuusmaihin sekä rahoitukseen oikeutettuihin kehittyviin maihin. Jako tehtiin 1990-luvun alussa, jolloin kehittyviin maihin luettiin muun muassa nykyään maailman suurin kansantalous Kiina ja varakas öljymaa Saudi-Arabia.
”Esimerkiksi Kiina ja Saudi-Arabia ovat jatkossakin kehitysmaiden listalla, mikä on minusta naurettavaa. Kioton sopimuksen solmimisen jälkeen nämä maat ovat nousseet talousmahdeiksi, sieltä löytyy rahoituskykyä”, Mykkänen sanoo SK:lle.
Mykkänen kuitenkin muistuttaa, että Kiina ei ole ilmastoasioissa vapaamatkustaja. Maa käyttää vuosittain runsaasti rahaa ilmastoprojekteihin.
”Kiinan käyttämät rahamäärät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin suurilla Euroopan mailla. Mutta se antaa rahoitusta kahdenvälisissä projekteissa ja omilla ehdoillaan”, Mykkänen sanoo.
Suomen Kuvalehti: Ympäristöministeri Kai Mykkänen ilmastosopimuksesta: Kiinan ja Saudi-Arabian pysyminen kehitysmaalistalla on naurettavaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








