Tuulipuistoja, kyllä kiitos!
KARIJOKI (MT)
Karijoella asuva Esa Saaristo ja kristiinankaupunkilainen Runar Lillandt ovat innokkaita tuulivoiman puolestapuhujia. Molemmat ovat metsänomistajia ja mukana useassa tuulipuistohankkeessa.
”Tuulivoimalan tuotot ja alueen kehitys houkuttelevat”, Saaristo selittää.
”Jos metsän tuotto on keskimäärin sata euroa hehtaarilta vuodessa, tuulivoimalasta saa noin kaksinkertaisen summan, ja se tulee tilille vieläpä vuosittain.”
Yksi tuulivoimala vaatii ympärilleen tilaa vähintään 70 hehtaaria.
MTK:n ja ruotsinkielisen SLC:n suositus on, että tuulivoimayhtiö maksaa korvauksia koko vaikutusalueen maanomistajille. Saariston mielestä paras malli on se, jossa korvausten suuruus määräytyy puiston tuoton mukaan.
Mutta vaikka metsä sijaitsisi tuulivoimalan vaikutusalueella, se ei estä metsätaloutta tai metsästystä – lukuun ottamatta sitä noin hehtaarin aluetta, josta metsä joudutaan kaatamaan tuulivoimalan ja sille johtavien tie- ja sähkölinjojen alta.
”Tiestö sitä paitsi paranee, kun yhtiö pitää tien tuulivoimalalle kunnossa. Moni kelirikkoleimikko muuttuu kesäleimikoksi, mikä näkyy kantohinnassa”, Saaristo laskee.
Hän ei juuri keksi tuulivoimaloiden rakentamiselle huonoja puolia.
”Maisema kyllä muuttuu. Toisaalta tuulivoimalat eivät häiritse silmää Saksassa, Tanskassa tai Ruotsissa. Suomessa tuulivoimalat rakennetaan vielä paljon useammin metsän keskelle.”
”Kyllä varjopuolia varmasti löytyy, mutta vielä niitä ei ole koettu”, Lillandt arvioi.
Paljon voi kuitenkin mennä vikaan, jos tuulivoimahankkeen valmistelu alkaa pystymetsästä, Saaristo ja Lillandt varoittavat.
Maanomistajien tulisi olla tarkkana valitessaan tuulipuistonsa toteuttajaa. Kilpailutus on kaiken perusta. Lisäksi turvallista on valita yhtiö, jolla on paljon kokemusta tuulivoimaloiden rakentamisesta.
Sellaisiin hankkeisiin ei kannata sitoutua, joissa yhtiö tarjoaa korvausta muutamalle maanomistajalle ja välialueet jäävät paits. Siitä seuraa valituskierre, eikä hanke todennäköisesti johda mihinkään.
”Vuokrasopimus sitouttaa maanomistajan tiettyyn hankkeeseen ainakin viideksi vuodeksi. Ja vielä paljon pidemmäksi ajaksi, jos hanke päätetään toteuttaa”, Lillandt sanoo.
Pelkällä Suupohjan alueella kymmenkunta toimijaa rakentaa tuulipuistoja. Yrityksiä on niin Suomesta, Ruotsista kuin Saksastakin.
”Meillä on hyvä alue, ja täällä on paljon hankkeita vireillä. Tuuliolot ovat suotuisat ja maanomistajilla riittää kiinnostusta tuulivoimaa kohtaan”, Lillandt sanoo.
Yhtään tuulivoimalaa ei ole vielä valmistunut, mutta käyntiin viritellyt hankkeet ovat melkoisen isoja. Tyypillisesti mukana on 60–100 metsänomistajaa.
Saaristo kertoo, että hankkeissa on pyritty siihen, että mukana olisi vähintään kaksi kolmesta alueen metsänomistajasta.
Mitä isompi osa jättäytyy tuulipuiston ulkopuolelle, sitä todennäköisemmin hanke kaatuu. Erityisen vaikeaa hankkeen jatkaminen on siinä tapauksessa, että ulkopuolelle jättäytyneen maanomistajan tila on iso ja sijaitsee keskeisellä paikalla.
Miesten mielestä maanomistajien ja tuulipuistoa rakentavan yrityksen yhteistyön on oltava alusta loppuun asti tiivistä. Yleisötilaisuuksia on järjestettävä valmisteluvaiheessa. Kun sopimukset on kirjoitettu, yritysten on jatkettava tiedottamista.
”Muuten maanomistajat alkavat ajatella, että hanke on pysähtynyt, kun mitään ei tapahdu.”
Todellisuudessa ympäristövaikutusten arviointi, tuulimittaukset, selvitykset sähkölinjojen ja tiestön vetämisestä sekä hankkeen rahoituskelpoisuuden arviointi vievät pitkän aikaa, vähintään puolitoista vuotta.
”Yksi ruotsalainen firma on jo tehnyt suomenkieliset verkkosivut”, Saaristo kiittelee.
Tärkeää on myös, että yritys ei lupaa varmana mitään, mikä voi muuttua matkan varrella.
Esimerkiksi metsänomistajan saaman vuokran taso ratkeaa vasta siinä vaiheessa, kun tiedetään, miten monta tuulivoimalaa rakennetaan ja minkä tehoisia ne ovat. Ja sekin päätös on viime kädessä viranomaisten.
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
