Tietovuoto palvelee demokratiaa

jukka.pasonen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Me suomalaiset olemme lakia kunnioittavaa kansaa. Päätellen ainakin kohusta, jonka sisäministeri Päivi Räsänen sai aikaan, kun hän kesällä uskalsi asettaa maalliset lait kyseenalaisiksi, jos ne ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.

Ei pidä unohtaa, että jos olisimme aina uskoneet valtakoneiston ukaaseja, olisimme luultavasti edelleen venäläisiä emmekä EU-laisia – vai suomalaisiako me nyt olemme...

Huonoja lakeja vastaan nouseminen on suorastaan kansalaisvelvollisuus, löytyipä oikeudenmukaisempi vaihtoehto sitten Raamatusta tai omien korvien välistä.

Keinoja kannattaa miettiä tarkkaan. Vaikka Suomi itsenäistyikin enemmän tai vähemmän anarkismin merkeissä, nykyistä vakaata yhteiskuntaa kannattaa muuttaa esimerkiksi vetoomuksin, lakkoillen, boikotein tai median avulla. Unohtamatta tietenkään äänioikeuden käyttöä.

Lähihistoriassa on paljon esimerkkejä liian kovakouraisista sekä valtioiden että kansanliikkeiden ajamista muutoksista. Niiden seurauksena koko maailma elää terrorismin uhan alla. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että joillekin väkivalta ja sen pelkääminen on hyvä liiketoimi.

Väkivallattomastakin kansalaistottelemattomuudesta on hyviä esimerkkejä: Mahatma Gandhi edesauttoi Intian irrottautumista siirtomaavallan ikeestä ja Martin Luther King mustien tasavertaista kohtelua Yhdysvalloissa. Tosin väkivallattomuuteen vastattiin tuolloin väkivallalla.

Erityistä kansalaistottelemattomuutta edustavat tietovuotajat, valtakoneiston pimennossa pitämät päätökset päivänvaloon tuovat ihmiset.

Näitä vuotajia syytetään pääsääntöisesti muun muassa kansalaisten turvallisuuden vaarantamisesta, mutta eiköhän se ole yleensä valtiokoneiston johto, joka on ensin vaarantanut kansalaisensa sotilaallisine ja muine hankkeineen.

Avoimuus on toimivan demokratiarattaiston öljy, mikä tuntuu unohtuvan joiltakin poliitikoilta heti, kun vaaliuurnat ovat sulkeutuneet. Onkin välttämätöntä raottaa vallan ovia ulkoapäin, jos ne eivät aukea sisältäpäin.

Ovien raottuminen on vaikuttanut moniin valtion johtajiin. Muun muassa Martti Mannisen Anneli Jäätteenmäelle vuotamat tiedot Paavo Lipposen ja presidentti Bushin Irakin sodan valmistelukeskusteluista leikkasivat Jäätteenmäen pääministeriyden parin kuukauden mittaiseksi. Kuuluisimpia kaatujia on Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon, joka kompastui Watergate-skandaaliin.

Viime aikoina suurinta kohua on herättänyt Edward Snowden, joka paljasti Yhdysvaltojen vihollisten ja liittolaistenkin vakoilun laajuuden. Länsimaat kokivat asian kiusalliseksi lähinnä siksi, että kissa nostettiin pöydälle, vaikka kaikki tiesivät jo, millainen se kissa on.

Itse Snowden turvapaikkahakemuksineen jätettiin nolosti tyhjän päälle, kun kyyristeltiin Yhdysvaltojen varjon alla. Lopulta Venäjä veti pitkän tikun demokratian mallimaana esiintyvän Yhdysvaltojen nenän edestä – olkoonkin, että Venäjän motiivit eivät välttämättä ole ylevät eikä se tällä tempulla muuttunut aidoksi demokratiaksi. Joka tapauksessa pilkkanimi ”the United Stasi of America” sai katetta.

Monet eivät pidä valvontaa – etenkään ”roistojen ja terroristien” – pahana, vaan turvallisuutta vahvistavana, mutta tehokkaat valvontakoneistot kääntyvät aina lopulta kansaa vastaan. Siitä tulee harvojen tai jopa yhden valtaa pitävän työkirves.

Pelkästään puhelimen välittämällä paikkatiedoilla, soitettujen numeroiden ja käytyjen internetsivujen listoilla sekä muilla näennäisesti sisällöttömillä tiedoilla ihmisestä tiedetään jo paljon.

Tällä tiedolla on markkinat, mikä harmittomimmillaan näkyy vain mainospostina. Pahimmillaan se sulkee ovet joihinkin töihin tai estää matkustamisen johonkin paikkaan. Joissakin yhteiskunnissa se voi johtaa pidättämiseen tai vakavampaan eliminointiin.

Yksityisyyden menetys ei ole mikään pikku juttu. Se vaikuttaa syvällisesti kaikkeen meissä ja muuttaa pikku hiljaa persoonallisuuden.

Ilman Edward Snowdenin, Bradley Manningin ja Julian Assangen kaltaisia luisuisimme Itä-Saksan Stasin kaltaiseen järjestelmään. Toki näiden vuotajienkin tarkoitusperiä pitää tarkastella kriittisesti. Vaikka motiivit olisivat oma etu tai radikaalikin ideologia, lopputulos yleensä palvelee kansanvaltaa.

Avaa artikkelin PDF