Iso juna ei pysähdy, vaikka Trump toimisi jarrumiehenä
Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin ilmastopoliittista linjaa on vielä liian aikaista arvioida, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).
Tiilikainen ei anna kovin suurta painoarvoa Trumpin vaalikampanjan aikaisille puheille. Lehtikuva / Anni ReenpääMinisteri Kimmo Tiilikainen ei anna kovin suurta painoarvoa Donald Trumpin vaalikampanjan aikaisille puheille esimerkiksi Pariisin ilmastosopimuksesta irtautumisesta, sillä valta tuo vastuun. Tiilikainen sanoo, että jos Yhdysvallat alkaisikin luistaa kansallisista päästörajoitustavoitteistaan, se ei automaattisesti tarkoittaisi, että muut maat seuraisivat esimerkkiä.
Maailman suurimman talousmahdin ohjaksiin tarttuva Donald Trump tunnetaan fossiilisten polttoaineiden puolustajana ja uhkauksistaan romuttaa Pariisin sopimus.
"Trump on ottanut värikkäästi ja kovaa kantaa moniin, moniin asioihin. Valta tuo vastuuta, ja lähikuukausina nähdään, mitkä ovat todellisia tekoja", Tiilikainen sanoo.
Trumpin kohdalla kannattaakin katsoa tekoja, sillä ne ovat sanoja kiinnostavampia, sanoo Oras Tynkkynen, Sitran vanhempi neuvonantaja.
"On huolestuttava merkki, että Trump on nimittänyt hallintonsa ympäristöpuolta valmistelemaan Myron Ebellin, joka kiistää ilmastonmuutoksen olemassaolon", lisää Tynkkynen, joka osallistuu parhaillaan YK:n ilmastokokoukseen Marrakeshissa.
Trump ei suoraan pysty mitätöimään Pariisin sopimusta, koska Yhdysvallat on jo ratifioinut sen. Sopimus perustuu kuitenkin kunkin valtion itse ilmoittamiin toimiin, ja niistä luistamisesta ei suoraan seuraisi kuin julkinen häpeä.
Tiilikainen ja Tynkkynen ovat yhtä mieltä siitä, että päästöjen vähentäminen jatkuu maailmalla, teki Trump mitä tahansa. Esimerkiksi maailman suurinta kasvihuonepäästöjen tuottajaa Kiinaa ohjaavat kansalliset intressit, jotka liittyvät muun muassa ilmanlaadun parantamiseen ja väestön terveyden edistämiseen.
Ongelma on kuitenkin toimien hitaus. Edes valtioiden tähän mennessä antamat sitoumukset eivät riitä siihen, että globaali lämpeneminen rajoitetaan alle kahteen celsiusasteeseen. Eikä muiden maiden halu kiristää päästötavoitteitaan varmasti ainakaan kasva, jos merkittävä saastuttaja Yhdysvallat tinkii linjastaan.
"Jos Yhdysvalloissa neljä vuotta jarrutellaan tai otetaan taukoa, niin Pariisin tavoitteet kyllä uhkaavat lipsuvat käsistä", Tynkkynen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
