Yksi lapsi kuollut ja 16 ihmistä haavoittunut Venäjän lennokki-iskuissa viime yönä
Yhteensä Venäjä lähetti viime yönä 33 lennokkia Ukrainan alueelle.
Venäjä teki torstaina Itä-Ukrainassa iskun, jossa kuoli ukrainalaisviranomaisten mukaan yli 50 ihmistä. Iltapäivällä tehty tuhoisa isku kohdistui ruokakauppaan ja kahvilaan. LEHTIKUVA/AFP.Ukrainan sisäministeri kertoo, että yksi lapsi on kuollut ja 16 ihmistä haavoittunut Venäjän lennokki-iskussa perjantain vastaisena yönä. Ukrainan ilmavoimat kertoo viestipalvelu Telegramissa ampuneensa viime yönä 25 Venäjän lähettämää lennokkia alas alueellaan.
Yhteensä Venäjä lähetti viime yönä 33 lennokkia Ukrainan alueelle.
Lennokkeja ammuttiin alas kuudella alueella, mukaan lukien Odessan, Harkovan ja Dnipron alueet. Ilmavoimat ei ole kertonut tarkemmin mille alueille loput lennokit osuivat.
Venäjä puolestaan sanoo tuhonneensa viime yönä kahdeksan Ukrainan lähettämää lennokkia Kurskin ja Belgorodin alueilla.
Saksa tekee kaiken mahdollisen, jotta Ukraina voi suojella itseään venäläisohjuksilta, sanoo Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock.
Ministeri esitti kommenttinsa torstaina sen jälkeen, kun yli 50 ihmistä oli saanut surmansa Venäjän Itä-Ukrainaan tekemässä iskussa, joka on ollut yksi sodan verisimmistä siviilikohteisiin kohdistetuista iskuista.
”Niin kauan kuin pommit putoavat supermarketteihin ja kahviloihin, teemme kaikkemme, jotta Ukraina voi suojella itseään (Venäjän presidentin Vladimir) Putinin ohjusterrorilta. Siihen asti, kunnes arki ilman pelkoa ja kuolemaa on jälleen mahdollinen”, Baerbock kirjoitti X:ssä (entinen Twitter).
Ruokakauppaan ja kahvilaan kohdistuneessa Venäjän iskussa kuoli ukrainalaisviranomaisten mukaan ainakin 51 ihmistä. Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjän isku oli julma rikos ja tahallinen terrori-isku. Isku tehtiin hieman yhden jälkeen iltapäivällä. Alustavien tietojen perusteella kyseessä näyttää olleen Iskander-ohjus.
Zelenskyin neuvonantajan Myhailo Podoljakin mukaan iskulla ei ollut mitään sotilaallista perustetta.
Zelenskyi ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz julkistivat torstaina Espanjan Granadassa, että Saksa on lähettämässä Ukrainalle uutta Patriot-ilmatorjuntajärjestelmää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

