
”Sitä ei voinut huomata, kunnes pamahti” ‒ äänestä Suomen surkeinta tietä kahdeksasta karmivasta ehdokkaasta
Näistä on Suomen kylätiet tehty: Syviä kuoppia, väliaikaisia paikkauksia ja sinkoilevia asfaltin kappaleita.
Pitäkää kiinni renkaistanne ja hampaiden paikoista! Nyt lähdetään ajelulle Suomen huonoimmilla teillä. Kuva: Jyrki KarkinenSuomen Kylät ry ja Suomen Tieyhdistys ry etsivät syyskuussa Suomen surkeinta kylätietä ja kuvakilpailu tuotti jälleen kauheaa satoa. Finaaliin pääsivät alla olevat kahdeksan ehdokasta, joista surkeinta voit äänestää 19.11. asti tämän jutun lopussa.
1. Miksi näin?
”Ajan tiellä useasti viikossa ja joka kerta auto ja renkaat kiittävät.
Vuonna 2020 tien kunnostamiseksi on tehty kansanedustajan toimesta talousarvioaloite eduskunnalle määrärahan saamiseksi.
Tien pinta on pahoin murentunut ja rikkinäistä tietä on paikkailtu väliaikaisesti useasta kohdasta sieltä täältä. Paikkaamattomia kuoppia on edelleen paljon jäljellä.”
Eija Tikkakoski
2. Vauvakin saa maidon vaahdotettua näillä kuopilla
”Koiralenkeillä on varottava, ettei nilkat pyöri kuopissa. 5-vuotias esikoinen opettelee ajamaan pyörällä vinolla ja kuoppaisella tiellä. Vauvan syömä maito meinaa tulla vaahtona ulos kaikesta vispauksesta ja tärinästä. Jokainen päivä, jolloin pääsee kotiin Laurintietä ehjillä renkailla, on voitto. Kaikkea tätä ja paljon muutakin on elämä Laurintien varrella.
Tie on vilkkaasti autoilla liikennöity ja on kaikkien turvallisuuden kannalta yksiselitteistä, että tie pitää saada kuntoon. Joku päivä lapsemme jää vielä auton alle, kun joko lapsi tai autoilija väistää äkillisesti kuoppaa.”
Sanna Rantanen
3. Tien urasyvyyden tarkistus
”Tie hankaloittaa liikkumista työ- ja vapaa-ajalla, auto hajoaa montuissa. Tie on vaarallinen myös jalankulkijoille. Tien reunassa virtaava vesi on romahduttanut tien sisäluiskan.”
Pasi Rahikainen
4. Liikenteen vaarantamistako?
”Huonokuntoisen tien vaikutus on asukkaille ja yrittäjille suuri. Tie on kuvan mukaista ja tiheämpääkin reikää täynnä. Lisäksi tiessä on sen verran syviä uria, että henkilöautot ottavat pohjasta kiinni. Tiessä on myös vähän korjattuja kohtia, joista näkee millaisessa kunnossa tie voisi olla, jos sitä olisi huollettu oikein.
Tämä kuvan tilanne ei ole pelkästään kelirikkoaikainen ongelma vaan koko vuoden vallitseva tilanne. Tien osalta on kuultu huhuja, että se on ajateltu muuttaa soratieksi. Jos tie olisi hyvä ajaa, se lyhentäisi matkaa noin 10 kilometriä tietä tarvitseville yrityksille. Tiellä ajaa myös kouluauto.”
Pasi Haataja
5. Tie täynnä kraattereita
”Tie täynnä kraattereita auto hajoaa ja mielenterveys kärsii. Ei uskoisi valtion tieksi. Ilo maksaa veroja siitä, että tie olisi kunnossa. Lisäksi soratiessä on nimismiehenkiharaa ja kuoppia, jotka sateella keräävät vettä.”
Suvi Suomalainen
6. Väistä henkesi edestä
”Tien pinta on murusina, kuoppia ja paikkoja toistensa päällä. Tässä pujotellessa toista kuoppaa väistää ja toiseen osuu. Erittäin vaarallinen ajettava, jos vastaan tulee muuta liikennettä. Asfaltin kappaleet lentävät takana olevan ikkunaan. Myös kouluauto, rekat ja traktorit käyttävät tietä. Tien kunnosta on monen ihmisen elinkeino kiinni, koska tien varressa on myös yrityksiä ja maatiloja.
Tie on 3 kilometriä pitkä alkaen valtatiestä 19. Tie on asfaltoitu Ojajärvenkylään päin. Muutaman yrityksen elinkeino on logistiikan toimivuudesta kiinni. Kuvassa HCT-rekka juuri tulossa yritykseltä tien varresta.”
Heidi Kuja-Perälä
7. Mistähän vielä pääsisi?
”Kuljen tästä lähes päivittäin, kuoppien syvyydeksi on mitattu 18 senttimetriä. Kyseisellä 7 kilometrin tieosuudella on tälläkin hetkellä 10-15 vastaavaa paikkaa, joissa joutuu lähes pysähtymään, jollei halua autoansa rikkoa. Tien päässä on myös ympärivuotinen karavaanialue ja varsinkin matkailuautoja on rikkoontunut.”
Vesa Erkkilä
8. Nopeusrajoitus 5 km/h
”Auton kuluvat osa, kuten tukivarret ja iskunvaimentajat ovat vaihdettava päällysteitä ajavia useammin. Rikoin kerran autoni murroksen, kun tierumpu oli roudassa uponnut, eikä sitä voinut huomata, kunnes pamahti.”
Matti Ylönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat












