Tilastokeskus: Kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä vahvistuivat toukokuussa
Kuluttajien käsitykset oman taloutensa nykytilanteesta heikkenivät jonkin verran edelliskuuhun nähden.
Huomattavan moni kuluttaja oli toukokuussa yhä aikeissa ottaa lainaa vuoden sisällä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAAKuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä paranivat toukokuussa, kertoo Tilastokeskus.
Kokonaisuutena kuluttajien luottamus heikkeni hieman edelliskuuhun nähden, mutta pysyi silti yhä vahvana. Kuluttajien luottamusindikaattori sai toukokuussa lukeman 2,7, kun se huhtikuussa oli 3,8.
Kuluttajien käsitykset oman taloutensa nykytilanteesta heikkenivät jonkin verran edelliskuuhun nähden. Siitä huolimatta kuluttajat arvioivat oman rahatilanteensa edelleen erinomaiseksi. Huomattavan moni oli toukokuussa yhä aikeissa ottaa lainaa vuoden sisällä. Myös asunnon ostosuunnitelmia oli viime kuukausien tapaan paljon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
