KALAJUTTU Villisiika
Olen kotoisin seuvulta
Kokkolan,
eustalta Ykspihlajan.
Sielä mie meressä vartuin, verkhoonki tartuin.
Pieni ko olin,
menehmään päästit
ja multa hengen säästit.
Vaaroja alko olla kohta liiaksi, halusin kasvaa isoksi,
Villisiiaksi.
Päätin, että merheen en jää, kohta ei ole jäljelä
ko ruoto ja pää.
Lähin kohti taihvaanrantaa, tavotheena parantaa
siikakantaa.
Matka meniki rattosasti, Torniihoon asti.
Ko sitä alkaa ei lopettaakhaan malta,
pujahin Torniossa sillan alta,
vessiin virtaahviin ja uussiin haasteissiin.
Sitten tekiki mieli mahan täytettä,
oli tarjola Rapalan näytettä!
Ja tuossa meni ohi
kymppikilon lohi.
Ei ollu sillä voimat lopussa,
ko oli nuin hopussa!
Hiastanu ei kiimaa,
vaikka oli suussa uistin
ja pätkä siimaa.
Kukkolankoskessa tuli vastaan lippoa ja haavia,
rannoilla monenlaista saavia.
Karunginjärvessä mie poka lepäsin ja nukuin,
melkein hukuin.
Matkakoskela oli seuraava vaara,
rannaltakalastaja
ja luvaton naara.
Pääsin pälkähästä
ja nautin elämästä!
Mutta Pellosa tuli mulle
noutaja,
muuan lohensoutaja.
Kohtalo tuli vastaan
Jarhoisenkoskesta,
tartuin vaaphuun poskesta.
No kävipä tuuri,
naurahti lohimies, otsa hies, olin hänen issoin siikansa, kukaties!
Ja ko kalamies sai kalansa syötyä, tuli selväksi:
Näin oli minusta eniten hyötyä!
VEIJO LIIKAMAA
Tornio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
