Yle: Mansikkaa mätänee pelloilla tänä kesänä pari miljoonaa kiloa
Kaikkea kypsyvää mansikkaa ei saada poimittua. Suurimpia syitä ovat työvoimapula ja sateinen sää.
Alanteen tilalla liki neljännes mansikkasadosta on jäämässä tänä kesänä poimimatta. Kuva: Carolina HusuPaimiossa sijaitseva Alanteen Tila tuottaa vuosittain noin 250 000 kiloa mansikkaa. Ylen uutisen mukaan tänä kesänä mansikkasadosta liki neljännes on jäämässä peltoon.
Arvio on, että jopa 50 000–60 000 kiloa jäi keräämättä eli kyllä tämä vuosi oli omanlaisensa, Alanteen Tilan toimitusjohtaja Aarni Alanne kertoo Ylelle.
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Miika Ilomäki arvioi Ylelle, että valtakunnallisesti tilanne ei ole aivan yhtä paha kuin Paimiossa.
Ilomäen mukaan valtakunnan tasolla noin 10–15 prosenttia mansikkaa on jäänyt peltoon. Joka vuosi jonkun verran mansikkaa jää poimimatta.
Suurimmaksi syyksi sekä Alanne että Ilomäki nostavat työvoimapulan. Myös sade on vaikeuttanut mansikan poimintaa.
Ylen mukaan perinteisesti noin 70 prosenttia poimijoista on tullut Ukrainasta. Nyt Ukrainan sodan myötä ukrainalaisia työntekijöitä ei ole saatu Suomeen yhtä paljon kuin ennen. Työvoimaa on haettu koko kesän ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
