Maatalouden arvostus on noussut, sanoo Agronomiliiton Jern
EU-aika on tehnyt hyvää asenteille, mutta ruuan puhtaus on hyödyntämättä viennissä.
Pyöreitä vuosia täyttävä Mikael Jern jaksaa uskoa maatalouden tulevaisuuteen. Kuva: Markku VuorikariAgronomiliiton hallituksen puheenjohtaja Mikael Jern täytti perjantaina 50 vuotta ja on seurannut myös maatalouspolitiikkaa ja ruokakeskustelua vuosikymmenten ajan.
”Suurin muutos on tapahtunut asenteissa. Maatalouden arvostus on Suomessa noussut viimeisen 20 vuoden aikana valtavasti", Jern sanoo.
Maataloustieteet ymmärretään nykyään osaksi elinkeinoelämää, ja EU-jäsenyyden jälkeen asenteet maataloutta kohtaan ovat Suomessa muuttuneet myönteisemmiksi, hän arvioi.
Kannattavuuskriisi kuitenkin huolestuttaa.
”Vaikka olen positiivinen ihminen, on todettava, että tilanne on huono.”
Jern mainitsee lääkkeinä maatalousministerin aloitteen julkisten hankintojen kotimaisuudesta ja myös ruokavientiä voisi lisätä, sillä suomalaisen tuotannon valttina on ruuan puhtaus.
Koulutusleikkaukset osuvat hänestä kipeästi Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa pieniin oppiaineisiin, kuten elintarvikealan ammattilaisiin.
"Heitä ei välttämättä ole paljon, mutta he ovat sitäkin tarpeellisempia.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

