Sote-neuvottelut jatkuvat, keskustalla kokous tiistaina
Keskustan Vanhanen: Elementtejä ratkaisulle on olemassa.Hallituspuolueiden puheenjohtajat jatkavat neuvotteluja sote-kiistan ja hallituskriisin ratkaisemiseksi.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen kommentoi, että elementtejä ratkaisulle on olemassa.
Keskustan ryhmä kokoontuu Vanhasen mukaan seuraavan kerran ensi tiistaina. Se ei kuitenkaan Vanhasen mukaan tarkoita välttämättä sitä, etteikö pääministeri Juha Sipilä voisi sitä ennen kävellä presidentin puheille hajottaakseen hallituksen.
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan kokoomuksen eduskuntaryhmä on tuskin koolla enää tänään. Puolue on kuitenkin varautunut kokoustamaan vielä illalla, jos ratkaisu syntyy.
Muussa tapauksessa sen eduskuntaryhmä käsittelee asiaa huomenaamulla.
Jos pääministeri Sipilä joutuu muodostamaan uuden hallituksen, vaihtoehdot uusiksi kumppaneiksi ovat RKP ja kristillisdemokraatit. Tällä hallituksella olisi hyvin niukka enemmistö, mikä voi hankaloittaa yhteistyötä, arvioi Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
RKP:n ja perussuomalaisten hallitusyhteistyöstä voisi kuitenkin tulla vaikeaa, sillä niiden välit ovat Suomen poliittisen kentän tulehtuneimpia, Jokisipilä arvioi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
