KOULUPÄIVÄKIRJA Ukset auki
Tämä on se hetki, joka koskettaa liki koko kansakuntaa. Koulut aloittavat uuden lukuvuoden. Meillä hyvinvointiyhteiskunnassa ei ole jäljellä enää monta kaikkia yhdistävää juttua; koulu on. Vielä vähemmän on sellaisia, että osallistujalle se on liki ilmainen. Koulu ja kirjasto vielä ovat.
Koulun pitää torjua, yhtenäisyyden nimissä, elinkeinoministerin toiveet, että koulun työ pitäisi porrastaa talouselämän ja työssäkäyvien lomien mukaan. Vielä sekin hajaannusko koulun tulisi ottaa vastaan. Ei.
Tämän mustaa viestittävän ajan keskellä on ollut ilo nähdä se myönteisyys, minkä koulu tuo elämään. Vanhemmat ja huoltajat ovat lapsineen tutustumassa koulumatkaan. Tai kirja- ja paperikaupoissa valitsemassa kouluvälineitä, vaikka koulu jakaa ne jokaiselle. Koulureppu on tullut takaisin, vielä neljännesvuosisata sitten se oli hävettävä, laukku piti olla. Nyt silmät loistavat kun ollaan markkinavouhotusten viemiä ja reppupaljouden edessä.
Juuri tällä hetkellä, lukuvuoden alussa, opettajillakin on kaikkein parhain arvo, kun kodit ovat pitkän loman aikana huolestuneet, kiusaantuneet ja jopa väsyneet lastensa kasvatuksesta. Tai ovat sellaisten vaikeuksien edessä, että apua tarvitaan. Onneksi on koulu, monissa perheissä huokaistaan.
Vedin kirjailijavaimoni kanssa kaksitoista vuotta Joutsenon Taidekesän luovan kirjoittamisen kurssit. Lapsuus, lukeminen ja muisti ovat luovan ihmisen korkeakouluja. Niinpä kun kurssilaiset kirjoittivat harjoituksen aiheesta koulutie, niin oli sitten kysymyksessä psykiatrian erikoislääkäri, pappi, lehtori, sairaanhoitaja, poliisi tai karjuntappaja – niin voi mikä elämä sieltä purkaantui. Koulu koskettaa meitä kaikkia, koko elämänajan.
Pidetään siis huolta, että koulusta jäisi meille mukavia jälkikuvia elämänvarrelle.
Uhkakuviakin on, liikaakin. Koulua ei johda nyt juuri kukaan. Se on vaarassa hajota yksityisiin, elämänkatsomuksellisiin ja uskonnollisiin eriöihin. Esimerkkinä vaikkapa tämä: Onpa aikoihin eletty, kun entinen opetusministeri iloitsee että koulussa voi vielä laulaa kaksi säkeistöä Suvivirttä. Ihan maan ylin lainvalvoja on sen luvan antanut.
Voi, koulua! Voi, aikaa! Voi, tapoja kun samat piirit ja media vetoaa että sananvapauden nimissä pitää sallia kaikki kaikille, myös lapsille. Olepa siinä opettaja, kasvattaja, koulussa.
Jotta koulu olisi edelleen koko kansan kohtaamispaikka, elämysten antaja ja muistikuvien tallentaja, meidän tulisi pitää huolta etteivät ainaiset puheet homekouluista, suurten koulukeskusten ongelmista ja opettajien lomautuksista hallitsisi tätä ehkä elämämme tärkeintä vaihetta.
Eikä anneta koulun perusasioiden valua pienryhmien vouhotusten perään katsomiseen. Eivät he ota vastuuta kasvatuksen koko laajuudesta. Kotona saadaan olla kuin ellun kanat, mutta koulussa niin kuin minä vaadin. Ei se niin ole, eikä voi olla.
Kasvatusvastuun kokonaisuudesta syvästi huolta kantavien ei pitäisi tämänkään lukuvuoden alussa kallistaa korvaansa näiden kamreereiden, pienryhmien nuoleskelijoiden ja kasvatusanarkistien puoleen. Ukset auki, mutta järkevästi.
Muuten: Millainen on sinun koulutiesi, ensimmäinen. Muistako?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
