IS: Ampui kaveriaan: "luulin rusakoksi"
Outokumpulainen mies ampui kaveriaan kahdesti, molempiin jalkoihin.
Hovioikeuden mukaan metsästys olisi pitänyt lopettaa, sillä näkyvyys oli jo liian huono. Kuva: Suomen riistakeskusIlta-Sanomat kertoo, että outokumpulainen mies ampui metsästyskaveriaan haulikolla jalkoihin, koska luuli tätä jänikseksi. Hän ampui miestä kahdesti.
66- ja 47-vuotiaat miehet olivat olleet jänismetsällä Outokummussa. Vanhempi miehistä jäi metsäsaarekkeeseen pellon reunaan ja hänen kaverinsa siirtyi kauemmas, pellon toiselle puolelle.
Kun ilta pimentyi, 47-vuotias päätti lähteä pois. IS:n mukaan hän asteli kaikessa rauhassa ojanvartta pitkin, kunnes tunsi kipua oikeassa jalassaan: häntä oli ammuttu.
Mies pyrki varoittamaan toista metsästäjää huutamalla, mutta tämä ampui silti 47-vuotiasta vielä toiseenkin jalkaan. 66-vuotias mies luuli ampuneensa rusakkoa. Hän tulkitsi huudon rusakon rääkäisyksi.
Itä-Suomen hovioikeus on koventanut ampujan rangaistusta tuomiten miehen törkeästä vammantuottamuksesta 1 050 euron sakkoihin. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus oli tuominnut outokumpulaisen metsästysrikoksesta ja vammantuottamuksesta 750 euron sakkoihin.
66-vuotias mies on hovioikeuden mukaan aiheuttanut 47-vuotiaan vammat ”törkeällä huolimattomuudella”. Hänen olisi pitänyt pitäytyä ampumasta, koska näkyvyys oli huono.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
