Katso, mitkä seudut ovat parhaat yritystoiminnalle 2023 – tutun kärkikolmikon taakse on ilmestynyt rakettimainen nousija
Seinäjoen seutu oli jälleen kovassa kurssissa ja Jyväskylän seutu hieman yllättäen vahvassa laskussa, kun EK laittoi eri seudut paremmuusjärjestykseen vetovoiman perusteella.Seinäjoen seutu arvioitiin jälleen Suomen vetovoimaisimmaksi alueeksi yritystoiminnalle. Myös muut palkintosijat menivät jo kaksi vuotta sitten hopeaa ja pronssia napanneille Rauman ja Salon seuduille.
Tampereen seudun vetovoimasta on puhuttu paljon, ja se näkyy myös rankingissa. Nousu sijalle 4 sijalta 8 on vakuuttava. Kärkikymmenikköön kiilasivat myös nyt Lahden ja Ylä-Savon seudut. EK:n kuntarankingin keskijoukoissa vahvimmin nousi Kajaanin seutu.
Kahden vuoden välein toteutettava Kuntaranking mittaa Suomen eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tekemässä vertailussa hyödynnetään yrityksille suunnattua kyselyä sekä aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja.
Alueen sijoitukseen vaikuttivat yritysten arvioissa erityisesti kuntapäätöksenteon yrityslähtöisyys, johon kuuluu kuntapolitiikan päätöksenteko, luvituksen ja kaavoituksen sujuvuus ja yritysvaikutusten ottaminen huomioon päätöksissä. Muita tekijöitä ovat oman alueen julkiset yrityspalvelut, kuten neuvonta, rahoitus, toimitilat sekä osallistumismahdollisuus palveluiden tuottamiseen.
Yritykset arvioivat kyselyssä omaa kotikuntaansa, mutta tulokset raportoidaan laajemman seutukunnan tasolla.
Yrityksiä kismittää joidenkin kuntien poukkoileva ja tehoton päätöksenteko.
Vuoden 2023 tulokset kertovat oikeansuuntaisesta kehityksestä, kertoo EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen keskusliiton tiedotteessa.
”Kunnat saivat omilta yrityksiltään mittaushistorian korkeimmat arvosanat. Kuntien harjoittama elinkeinopolitiikka ja paikallinen yritysilmapiiri saavat yrityksiltä selvästi useammin kiitosta kuin moitteita. Kritiikkiä esiintyy kuitenkin laajasti ja keskimäärin yritysten antama kokonaisarvosana oli korkeintaan kohtuullinen.
Hänen mukaansa selitystä heikolle menestykselle haetaan ensimmäisenä kuntien yrityspalveluista tai kehitysyhtiöiden toiminnasta. Toki niillä on iso vaikutus, mutta tyytymättömyys kumpuaa muualtakin. Avopalautteessa korostui esimerkiksi yritysten turhautuminen paikalliseen politikointiin, puolueiden väliseen eripuraan tai kuntapoliitikkojen ja virkamiesten heikkoon yhteistyöhön.
”Tämä näkyy yrityksille poukkoilevana ja tehottomana päätöksentekona, jossa yritysmyönteisyys voi jäädä sanahelinäksi.”
Kuntaranking-kyselyyn vastasi tammikuussa 2023 yhteensä 2 193 yritysjohtajaa eri puolilta Suomea. Vastaajat edustavat suomalaisia työnantajayrityksiä, joita maassamme on alle 85 000.
10 parhasta aluetta yritystoiminnalle 2023 (suluissa sijoitus 2021)
1. (1.) Seinäjoen seutukunta (Ilmajoki, Isokyrö, Kauhava, Kurikka, Lapua ja Seinäjoki)
2. (2.) Rauman seutukunta (Eura, Eurajoki, Rauma ja Säkylä)
3. (3.) Salon seutukunta (Salo ja Somero)
4. (8.) Tampereen seutukunta (Hämeenkyrö, Kangasala, Kuhmoinen, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi)
5. (4.) Turun seutukunta (Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali ja Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo ja Turku)
6. (Uusi) Porvoon seutukunta (Askola, Myrskylä, Porvoo ja Pukkila)
7. (5.) Helsingin seutukunta (Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Karkkila, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Siuntio, Tuusula, Vantaa ja Vihti)
8. (11.) Lahden seutukunta (Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä)
9. (12.) Ylä-Savon seutukunta (Iisalmi, Keitele, Kiuruvesi, Lapinlahti Pielavesi, Sonkajärvi ja Vieremä)
10. (6.) Jyväskylän seutukunta (Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka ja Uurainen)
Vertailuun otettiin mukaan 25 seutukuntaa, joista yrityskyselyssä saatiin eniten vastauksia ja tilastotietoa. Yritykset arvioivat kyselyssä omaa kotikuntaansa, mutta tulokset raportoidaan laajemman seutukunnan tasolla. Seutukunnat perustuvat vuoden 2023 kuntajakoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




