Siian lippoamiskauden alku siirtynyt kuukauden eteenpäin
Kukkolankosken lippomiehet asensivat torstaina pitkän krenkun selkäpuuta paikoilleen. Krenkun jalkojen on asetuttava tukevasti kosken kivien väliin. Kuvassa Jarno Jääskeläinen (vas.), Kalervo Liisanantti, Janne Keränen, Markku Kasala. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoTornio (MT)
Euroopan pisin vapaana virtaava joki Tornionjoki on kuuluisa lohestaan, mutta Kukkolankoskella siika on kalojen kunkku.
Siian lippoaminen on perinteinen kalastusmuoto, joka on yhä voimissaan.
Torstai-iltana parikymmentä miestä teini-ikäisistä hopeahapsiin nakutteli viimeistä krenkkua paikoilleen.
Krenkku on laiturimainen puurakennelma, jolta lippomiehet pyytävät siikaa pitkävartisella haavilla eli lipolla.
Vaellussiian nousu Tornionjokeen on siirtynyt yhä myöhemmäksi.
”Vielä kahdeksan yhdeksän vuotta sitten lippous aloitettiin heinäkuussa, mutta viime vuosina aloitus on siirtynyt elokuulle”, 40 vuotta Kukkolankoskella liponnut ”purnaava siikamies” Matti Kanniainen kertoo.
”Kesäsiikaa ei enää ole. Merelläkään siika ei kuulemma liiku kesä–heinäkuussa.”
Myös siikojen keskikoko on pienentynyt. Vielä 1980-luvulla Tornionjoen vaellussiika painoi keskimäärin puoli kiloa, nyt enää 330 grammaa. Kilon siika on jo harvinainen.
Lippomiehet ovat kehityksestä huolissaan. Syy on sekä heille että tutkijoille osin arvoitus.
”Merialueilla siikaa on kalastettu liikaa verkoilla. Myös virkistyskalastajat pyytävät paljon verkoilla”, Luonnonvarakeskus Luken tutkija Atso Romakkaniemi sanoo.
Lisäksi hylkeet verottavat osan siikasaaliista. Ne repivät pyydyksiä rikki ja syövät kalaa jopa seitsemän kiloa päivässä.
Muita syitä tutkijat hakevat ympäristönmuutoksesta ja saasteista.
Luke tutkii parhaillaan vaellussiikakantojen tilaa muun muassa poikasnuottauksella ja saalistilastojen avulla.
Kukkolankosken siikayhtymä on myös luovuttanut tutkijoille emokaloja mätimunien istutusta varten.
Kukkolankoski on Suomen suurin koski. Se on 3,5 kilometriä pitkä ja putouskorkeutta on 13,8 metriä. Virtauksessa jyllää 4 300 hevosvoimaa.
Krenkun tukijalkojen asettaminen paikoilleen vaatii lujaa yhteistyötä.
Kukkolankosken lippomiehet kehuvat talkoohenkeä ja kalastusperinteen tuomaa yhteistöllisyyttä.
”1900-luvulla siian lippoamisella oli vielä huima taloudellinen merkitys. Kalasta sai hyvän hinnan. Ei enää, sillä nyt kalaa saavat marketista uusavuttomatkin”, Kanniainen toteaa.
Lippoperinne on kuitenkin tärkeä vetonaula Tornionjokilaakson matkailulle.
”Turistit pysähtyvät ensin katsomaan lippoajia ja virtaavaa vettä, sitten he kysyvät, mitä muuta alueella voi tehdä”, Kanniainen kuvailee.
Yksi Kukkolankosken erikoisuuksista on siian jako.
Koskella saavat tärkeimmän nousukauden aikana lipota vain 16 tilaa, jotka on perustettu viimeistään vuonna 1809, kun Suomi siirtyi Ruotsilta Venäjälle.
Elokuusta syyskuun puoliväliin lipotaan 24 tunnin vuoroissa. Samanaikaisesti on käytössä neljä paikkaa, jokaisessa yksi lippoaja.
Vuoro vaihtuu aina iltaseitsemältä, jolloin myös jaetaan saalis kylän kesken.
Seikkaperäisiä jakoperusteita ei sovi laittaa lehteen, sillä ei niitä mitenkään saa paperille kirjattua oikein, Kanniainen sanoo pilke silmäkulmassa.
”Jakoa pitää tulla itse katsomaan”, hän kutsuu.
Suvi Niemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
