Ministeriö sai puserrettua valmiiksi lakiesityksensä: Helpottaisi matkustamista Suomeen, jos mukana on todiste rokotuksesta tai sairastetusta covid-19:stä
Tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi päättää Suomeen saapuvien määräämisestä enintään 10 vuorokauden karanteeniin, jos sillä voidaan estää koronaviruksen leviäminen.
Lakimuutos helpottaisi erityisesti lyhyiden matkojen tekemistä Suomeen, koska yhdellä lähtömaassa otetulla negatiivisella testillä mahdollistuisi kolmen päivän matka ilman karanteenia. Kuva: Kimmo MäntyläSosiaali- ja terveysministeriö sai tiistaina puserrettua valmiiksi korona-ajan matkustusrajoituksia koskevan esitysluonnoksensa ja lähetettyä sen lausunnoille.
Esityksen mukaan tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi päättää Suomeen saapuvan henkilön määräämisestä karanteeniin enintään 10 vuorokaudeksi, jos se on välttämätöntä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Karanteeniin ei määrättäisi henkilöä, jolla on mukanaan Suomeen saapuessaan todistus saadusta koronarokotteesta tai sairastetusta ja parantuneesta covid-19-taudista.
Korkean riskin maaksi luokiteltaisiin esityksen mukaan vastedes maa, jossa viimeisen kahden viikon aikana väestöön suhteutettu tautitapausten ilmaantuvuus on vähintään kaksinkertainen Suomeen verrattuna ja tartuttavien osuuden voidaan arvioida väestössä olevan vähintään yksi tuhannesta.
Suomessa tautitapauksia on nyt ollut noin 50 sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana.
Tiedotteen mukaan maista ja alueista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, joka olisi voimassa enintään kuukauden kerrallaan.
Lausuntoja lakiesitykseen voi antaa 23. marraskuuta asti. Lakiluonnosta on varauduttu korjaamaan lausuntojen perusteella ja tarkoitus on antaa hallituksen esitys eduskunnalle 3. joulukuuta.
Tavoite on, että laki ehtisi voimaan ennen joulua.
Lakimuutos helpottaisi erityisesti lyhyiden matkojen tekemistä Suomeen, koska yhdellä lähtömaassa otetulla negatiivisella testillä mahdollistuisi kolmen päivän matka ilman karanteenia.
Karanteenista saisi vapautuksen enintään kuudeksi päiväksi, jos matkustajalla olisi mukanaan luotettava todistus negatiivisesta koronatestistä ja jos heti Suomeen saapuessaan hän ottaisi toisen negatiivisen testin.
Karanteeniin ei edelleenkään asetettaisi henkilöitä, jotka matkustavat toimeentuloonsa tai opiskeluun liittyen säännöllisesti rajayhteisöjen alueella.
Tulli, Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat saisivat väliaikaisen oikeuden antaa pyynnöstä virka-apua koronaa koskevissa toimenpiteissä kunnan ja sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle viranomaiselle.
Tämä tarkoittaisi muun muassa oikeutta tarkastaa matkustajien todistukset negatiivisista testituloksista, sairastetusta taudista tai saadusta koronarokotteesta.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


