Asiantuntijat kertovat, miksi virusten voima ehtyy kesäisin – ”D-vitamiini voi vaikuttaa välillisesti”
Emme tiedä virusten kausivaihteluiden perimmäisiä syitä, mutta auringonvalolla on siinä oma roolinsa.
Virusten ote kirpoaa kesällä hetkeksi pohjoisella pallonpuoliskolla, mutta syytä ei tiedetä tarkasti. Kuva: Kari SalonenOlemme tottuneet, että influenssa poistuu ja korona laantuu kesän tullen. Virusten kausivaihtelu on suurta etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla, kun taas tropiikissa se puuttuu. Syytä ei tarkasti tunneta.
"Yhtenä asiana vaikuttaa varmasti, että talvisin olemme paljon sisällä ja siellä taudit leviävät tehokkaasti toisin kuin ulkotiloissa", sanoo THL:n johtaja, professori Mika Salminen.
Hän muistuttaa, ettei korona poistunut tyystin aiempina kesinä. Viime vuonnahan tartunnat päinvastoin nousivat voimakkaasti heinäkuussa. Nyt rajoitukset ovat poissa, mutta tilalla on aiempaa parempi vastustuskyky: melkein 90 prosenttia suomalaisista ottanut koronarokotteen ja monet ovat taudin sairastaneet.
"Emme tiedä, kuinka moni. Viralliset luvut ovat lähes 20 prosenttia koko väestöstä ja noin kolmasosa 19–40-vuotiaista. Todelliset luvut ovat kaksin- tai jopa kolminkertaisia", arvioi Salminen.
Hän lisää, että Englannissa tuli iso tartuntapiikki, vaikka suurin osa kansasta oli aiemmin saanut tartunnan. Onneksi hallitseva variantti omikron sairastuttaa harvoin vakavasti.
Auringonvalon jo itsessään on todettu heikentävän virusten tehoa.
"Siihen on aivan fyysis-kemiallisia syitä, kuten että ilman absoluuttinen kosteus lisääntyy ja auringon uv-säteily desinfioi tehokkaasti", sanoo virologian dosentti Matti Jalasvuori, joka on tutkinut viruksia ja kirjoittanut niistä kirjoja.
Viruksen voi silti saada suorassa kontaktissa myös auringossa ja kesällä. Siksi korona on levinnyt esimerkiksi Afrikassa, vaikka valoa riittää eivätkä ihmiset vietä ylettömästi aikaa sisätiloissa.
Salminen toteaa, että auringolla voi olla myös välillinen vaikutus kausivaihteluun.
"D-vitamiinin puute heikentää elimistön vastetta viruksille ja vaivaa usein talvisin. Kesäisin elimistö tuottaa sitä auringon ansiosta riittävästi myös pohjoisella pallonpuoliskolla."
Ensi kesästä Salminen odottaa Suomessa melko rauhallista koronan osalta.
"Rokotteet kehittyvät, ja taudin kanssa aletaan pärjätä paremmin kuin ennen. Ei korona silti ohi ole eikä mene, vaan se on tullut pysyvästi riesaksemme", Salminen toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




