Media: Useita kuollut ja loukkaantunut räjähdyksessä Brysselin lentokentällä
Kyseessä on todennäköisesti kaksi räjähdystä.Useita kuollut ja haavoittunut Brysselissä lentokentällä sattuneessa räjähdyksessä, sanoo Belgian poliisin edustaja NBC:lle. Svenska Dagbladetin mukaan kentällä oli ensin pieni ja sitten isompi räjähdys. Myös BBC raportoi kahdesta räjähdyksestä.
Finnairilla ei ole koneita Brysselin kentällä, yhtiö kertoo. Ainakin puoliltapäivin Brysselistä Helsinkiin lähtevä lento on peruttu. Muiden lentojen tilannetta selvitetään.
Brysselin lentokenttä on suljettu liikenteeltä räjähdysten takia, kertoo yleisradioyhtiö RTBF. Kenttää evakuoidaan. Myös junaliikenne kentälle on poikki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
