Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Sitran pääomista 100 miljoonaa yliopistoille – edellyttää yliopistoilta myös omaa rahankeruuta

    Sitran hallintoon tehdään muutoksia vuodenvaihteessa. Samaan aikaan osuu myös itsenäisyysrahaston yliasiamiehen vaihtuminen.
    Mikko Kososen mukaan Sitran toimintaa ja varojen käyttöä sekä sijoituksia arvioidaan ulkopuolisin voimin muita julkisia laitoksia enemmän. Vuonna 2014 Kosonen kuvattiin vielä entisen, hulppean pääkonttorin katolla. Saman vuoden lopussa Sitra muutti tornista naapuriin pienempiin tiloihin, jotka vapautuivat Nokian tuotekehitysosastolta.
    Mikko Kososen mukaan Sitran toimintaa ja varojen käyttöä sekä sijoituksia arvioidaan ulkopuolisin voimin muita julkisia laitoksia enemmän. Vuonna 2014 Kosonen kuvattiin vielä entisen, hulppean pääkonttorin katolla. Saman vuoden lopussa Sitra muutti tornista naapuriin pienempiin tiloihin, jotka vapautuivat Nokian tuotekehitysosastolta. Kuva: Ville-Petteri Määttä

    Keväällä Sitran hallitus päätyi esittämään, että sen omaisuudesta irrotetaan 100 miljoonaa euroa. Se oli vastaus kritiikkiin, jota rahastoa kohtaan on kohdistettu sen pääomien arvon noustua pikkuhiljaa.

    Sitran hallintoneuvosto päätti keskiviikkona, että summa suunnataan yliopistoille tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaatioiden vahvistamiseen.

    Panostus tehdään vaiheittain kolmen vuoden aikana.

    Ensimmäiset 33 miljoonaa euroa jaetaan tulevana vuonna kaikille yliopistoille ja jakoperusteena käytetään tutkimuksen vaikuttavuuteen liittyviä indikaattoreita.

    Toisessa vaiheessa yliopistot saavat 2,5-kertaisena vastinrahoituksena summan, jonka ne ovat keränneet rahalahjoituksina vuosina 2020–2021.

    "Jos yliopistot eivät saa kerättyä vastinrahoitusta koko 66,6 miljoonaa euron jakamiseksi, jaetaan jäljellä oleva osuus yliopistojen kesken ensimmäisen vaiheen kriteerein", Sitran tiedote kertoo.

    Sitran peruspääoma oli viime vuoden lopussa 714 miljoonaa euroa.

    Tilinkertomuksesta selviää, miten pääoma on sijoitettu. Sitra on sitoutunut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteisiin, mutta toistaiseksi sen rahastosijoituksissa ei ole suljettu pois mitään toimialoja.

    Sitran budjetti on viime vuosina ollut tuottoja seuraillen 30–40 miljoonaa vuodessa.

    Vuodenvaihteessa yliasiamiehen tehtävät jättävä Mikko Kosonen puolustaa Sitran toimintamallia, jota arvioidaan ulkopuolisin voimin hänen mukaansa enemmän kuin mitään muuta julkista organisaatiota.

    Uusin toiminnan kokonaisarviointi valmistui elokuussa. Yrityksen peruspääomien ja sijoituksien hoitoon arvioinnista ei löytynyt huomautettavaa, toimintamenetelmiin sen sijaan annettiin kymmenen suositusta.

    Myös eduskunnan asettama ryhmä arvioi Sitraa ja sitä koskevan lain ajantasaisuutta alkuvuodesta. Sen esitysten mukaisesti perustetaan vuoden alusta pankkivaltuustosta erillinen oma hallintoneuvosto, johon tulee edustus kaikista eduskuntapuolueista.

    Hallintoneuvosto nimittää Sitran hallitukseen jatkossa eri ministeriöistä enintään kolme kansliapäällikköä sekä muita Sitran toiminnan kannalta asiantuntevia jäseniä. Valtiovarain-, työ- ja elinkeino- sekä opetus- ja kulttuuriministeriöllä eivät siis enää saa "automaattisesti" edustusta vaan hallituksen pohjaa suunnataan enemmän sen mukaan, mitkä ovat Sitran ohjelmien painopisteet.

    Yliasiamies ei ole enää jatkossa hallituksen jäsen. Se tarkoittaa myös, että hallituksen asema suhteessa yliasiamieheen vahvistuu.

    "Otin itse kaudellani roolin asioiden esittelijänä, koska kahdella pallilla ei ole järkevää istua. On hyvä, että asia nyt selkeytetään", kommentoi Kosonen.

    "Paljon tässä muuttuu, mutta oma hytinäni on, että muutosten jälkeen Sitralla on hyvä luottamus läpi eduskunnan", vuodenvaihteessa yliasiamiehen tehtävät jättävä Mikko Kosonen toteaa MT:n haastattelussa.

    Kosonen tulee toimineeksi pisimpään Sitran johdossa, yhteensä 12 vuotta. Hän katsoo, että noin kymmenen vuoden välein onkin hyvä vaihtaa johtajaa.

    Kososen kaudella rahasto on muuttunut entistä selvemmin ajatushautomoksi ja kokeilupajaksi ja myös kansainvälistynyt, mutta se on myös ollut arvostelun kohteena vuoroon eri suunnista.

    "Aina joku älähtää. Kun niitä tulee tasaisesti joka puolelta, eikä aina vain samalta taholta, silloin on ainakin jollain tavalla onnistuttu."

    Kosonen toteaa, että aluksi elinkeinoelämä piti Sitran aloitteita cleantechin suuntaan puuhasteluna. Terveydenhuollon uudistamisessa ja ay-asioissa on oltu SDP:n hampaissa.

    Sittemmin kumpikin kritiikki on tyyntynyt.

    Ex-komissaari Jyrki Katainen on Kososen mukaan taustaltaan erittäin sopiva luotsi. "Hän tuntee kiertotalouden ja datatalouden. Hänen kontakteillaan Sitran kansainvälisyys lisääntyy, sillä pienen Suomen etua ei voi ajaa vain kotimaasta käsin."

    Kansainvälisyyden vahvistamista edellyttää myös elokuinen arviointiraportti.

    Lue myös: Poliitikot haluavat nyt Sitran rahoja – johtaja puolustaa: "elämme hulluja aikoja"