Tutkija: Donald Trumpin koronatartunta on huono uutinen presidentin vaalikampanjalle
Kansalaisten tyytymättömyys koronapandemian hoitamiseen on ollut suurin este Trumpin uudelleenvalinnan tiellä.
Trumpin ja vastaehdokas Joe Bidenin ensimmäistä väittelyä on kuvailtu kaoottiseksi. Dramaattisimmillaan Trumpin koronatartunta merkitsee sitä, että hän on käytännössä poissa pelistä koko vaalikamppailun loppuajan. LEHTIKUVA/AFPPresidentti Donald Trumpin koronavirustartunnan vaikutus Yhdysvaltain vaalikamppailuun riippuu paljon siitä, kuinka vakavaan muotoon covid-19-taudista Trump sairastuu, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Maria Annala.
Hän muistuttaa, että dramaattisimmillaan Trump on käytännössä poissa pelistä koko vaalikamppailun loppuajan.
Vaikka Trumpille ei tulisi vakavia oireita, uskoo Annala tilanteen olevan kuitenkin presidentille vaalien kannalta huono. Trumpin koronatartunta palauttaa pandemian päällimmäiseksi amerikkalaisten mieleen, ja kansalaisten tyytymättömyys koronapandemian hoitamiseen on ollut suurin este Trumpin uudelleenvalinnan tiellä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
