Uhanalaisuuden määrittelyssä kaavamaista tulkintaa
Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan uhanalaisuutta arvioitaessa huomioidaan populaation koko, tunnetut uhat, lisääntymisen onnistuminen, esiintymisalueiden pirstoutuneisuus sekä muita lajia uhkaavia tekijöitä.
Eri eliölajien uhanalaisuuden arviointi yksien ja samojen kriteerien perusteella tuottaa kuitenkin vaikeuksia. Eri lajit saattavat reagoida hyvin eri tavalla samaankin uhkatekijään. Erilainen käyttäytyminen on juuri osa luonnon monimuotoisuutta.
Mihin uhanalaisuusluokkaan jokin laji sijoitetaan, on loppujen lopuksi yhden tai useamman arvioijan mielipide, niin kuin Seppo Vuokko toteaa (MT 8.12.).
Jonkin lajin uhanalaisuutta määriteltäessä vähälle huomiolle on jäänyt lajin kyky runsastua ja toipua, jos elinolot ovat muuttuneet suotuisemmiksi.
Susi luokitellaan tällä hetkellä erittäin uhanalaiseksi. Tämä tulkitaan siten, että lajiin kohdistuu erittäin suuri uhka hävitä Suomen luonnosta lähitulevaisuudessa.
Uhanalaisuuden kriteerinä pidetään alhaista lisääntymiskykyisten yksilöiden määrää.
Kokemuksesta kuitenkin tiedämme, että sudella on erinomainen kyky runsastua heti, kun kantaa rajoittavien tekijöiden merkitys vähenee. Jos suden metsästys lopetettaisiin, susien määrä kohoaisi nopeasti saaliseläinten määrän sallimalle tasolle.
Uhanalaisuuden määrittelyn mukaan lisääntymiskykyisiä susia pitäisi olla vähintään 250. On kuitenkin lukuisia esimerkkejä siitä, miten jopa muutamaan yksilöön supistuneesta kannasta on enemmin tai myöhemmin kasvanut runsas ja elinvoimainen kanta.
Hirvi metsästettiin aikanaan niin vähiin, että sitä tavattiin vain Parkanon salomailla. Kun salametsästys saatiin kuriin, hirvikanta alkoi runsastua ja nykyään vain metsästyksellä kanta voidaan pitää siedettävällä tasolla.
Laulujoutsenia oli vielä 1950-luvulla ainoastaan Lapin erämaissa.
Kun lintu rauhoitettiin, se palasi takaisin entisille asuinsijoilleen muutamassa vuosikymmenessä ja pesii nykyään käytännössä koko maassa.
Valkohäntäpeuroja tuotiin Suomeen 1930-luvulla pienoinen lauma, joista vielä osa kuoli. Kanta lähti kasvuun muutamasta yksilöstä.
Nykyään valkohäntäpeuroja arvioidaan olevan runsas viisikymmentätuhatta päätä, joista voidaan vuosittain metsästää yli kaksikymmentätuhatta.
Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, että uhanalaiskriteerien kaavamainen soveltaminen johtaa helposti virheellisiin tulkintoihin.
Erkki Annila
professori emeritus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
