Kiinalaisten turistien rynnäkkö Suomeen alkoi, venäläisten määrä väheni
Suomi on tutkitusti hiljainen maa. Piirre houkuttelee väkeä meluisista suurkaupungeista.Viime vuonna Suomessa lomaili liki 30 prosenttia enemmän kiinalaisia kuin vuonna 2015. Samaan aikaa venäläisten määrä notkahti reilulla kymmeneksellä. Saksalaisten määrä pysyi suhteellisen samana ja brittien määrä kasvoi hieman.
FinRelax-kasvuohjelman päällikkö Kiti Häkkinen kertoo, että hiljaisuus ja rauhoittuminen puhtaassa luonnossa ovat kärkisyitä, joiden vuoksi Suomeen tullaan muun muassa Japanista, Venäjältä ja Keski-Euroopasta.
Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) mukaan Suomessa ja Ruotsissa on Euroopan unionin maista eniten hiljaisia alueita ja vähiten meluisia alueita. Yli 80 prosenttia Suomen pinta-alasta on vuonna 2014 tehdyn luokituksen mukaan täysin tai suhteellisen hiljaisia alueita. Täysin hiljaisiksi luettuja alueita on Suomessa lähes 35 000 neliökilometriä.
Jopa yli puolet Euroopan kaupunkialueista kärsii liikenteen melusta. Se muun muassa vaikeuttaa oppimista ja nostaa verenpainetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

