Maitoautoyrittäjä elylle: "Ajamme ilmajousilla ja olemme tiestöön yhtä tyytymättömiä kuin bussiyrittäjät"
Olemme ehkä huonompia murisemaan kuin bussikuskit, sanoo maitoautoyrittäjä Arto Erkinheimo.
Jos yöllä on satanut vettä, maitoautoon on laitettava ketjut, Arto Erkinheimo sanoo. Kuva: Johannes TervoKortesjärveläinen kuljetusyrittäjä Arto Erkinheimo ihmettelee Etelä-Pohjanmaan elykeskuksen aluevastaavan Jaakko Huhtalan näkemystä siitä, etteivät puu- ja maitokuljetuksia hoitavat yritykset valita huonoista teistä. Huhtala totesi, että runsaasti palautetta tulee linja-autoyrityksiltä.
Erkinheimo sanoo, että maitoautoilijat ovat yhtä tyytymättömiä pienempien teiden talvikunnossapitoon kuin bussiyrittäjätkin.
"Olemme ehkä huonompia murisemaan, mutta olemme samaa mieltä asiasta kuin bussikuskit."
Lisäksi Erkinheimo oikaisee Huhtalan käsityksiä autojen jousituksista. Huhtala sanoi, että maito- ja puukuskit ajavat tukevilla, teräsjousisilla autoilla.
"Etelä-Pohjanmaan alueella yksikään maitoauto ei ole teräsjousinen. Ne ovat kaikki ilmajousilla."
Erkinheimon autoista yksi ajaa Valiolle maitoa ja kolme ajaa muuta tavaraa Ruotsiin. Kuluva alkutalvi on ollut maitokuljetuksissa vaikea.
"Yleensä sataa ensin lunta, sen jälkeen vettä. Lumi on poljettu tiehen ja sitten aura-auto pyyhkii pölyt pois", hän kuvailee pulmallisia kelejä.
Jos yölle ennustetaan talviaikana vesisadetta, Erkinheimo ryhtyy yleensä varautumaan siihen, että aamulla tarvitaan ketjut maitoauton renkaisiin. Aamun kierros alkaa kello 7.30.
"Hiekoitus on jostain syystä ihan minimissä alempiasteisilla teillä."
Maidot on kuitenkin aina haettu, oli keli mikä tahansa.
"Ketjut renkaisiin on meillä ainut vaihtoehto. Linja-autoilla ketjuttaminen ei onnistu samalla lailla kuin meillä."
Erkinheimon muut autot saavat ajaa parempikuntoisia ja isompia teitä.
Sitä yrittäjä ihmettelee, miksi Suomi ei ota käyttöön tiemaksuja ulkomaiselle raskaalle liikenteelle, kun tienpidon rahasta on pulaa. Näin tehdään esimerkiksi Ruotsissa.
"Silloin kaikki, jotka tiestöä käyttäisivät, osallistuisivat kustannuksiin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
