Vain joka kolmas opettaja kokee, että yhteiskunta arvostaa hänen työtään ja ammatitaitoaan
Työpaikalla mahdollisuudet vaikuttaa omaan työntekoon koettiin positiivisemmin.
Opettajien kokemus heidän ammattitaitonsa kunnioittamisesta on alamaissa. Liiton puheenjohtaja vaatii päättäjiltä toimia tilanteen parantamiseksi. Kuva: Jarkko SirkiäVain joka kolmas opettaja on sitä mieltä, että hänen ammattitaitoaan ja työtään arvostetaan yhteiskunnassa, selviää OAJ:n teettämästä kyselystä.
Täysin samaa mieltä esitetyn väitteen kanssa oli 10 prosenttia vastaajista, osin samaa mieltä 22 prosenttia.
Työpaikalla koettujen vaikutusmahdollisuuksien osalta tulos oli jonkin verran parempi. Kolme neljäsosaa vastaajista koki voivansa käyttää parhaaksi arvioimiaan pedagogisia menetelmiä.
Kuusi kymmenesosaa kertoi saavansa riittävän vapaat kädet työnsä toteuttamiseen.
Opettajien ammattijärjestön toteuttama kysely toteutettiin keväällä 2023 ja siihen vastasi vajaat 2 300 eri koulutusasteiden opettajaa.
”Tulos on äärimmäisen huolestuttava, ja päättäjien pitää ottaa se vakavasti. Arvostus ei opettajien mielestä nyt näy palkkauksessa, resursseissa eikä siinä, kuinka heidät otetaan mukaan omaa alaa koskevaan keskusteluun”, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto sanoo järjestön tiedotteessa.
Hänen mukaansa opettajien kuulemisessa ja opetuksen pitkäjänteisen rahoituksen kehittämisessä ollaan kaukana takamatkalla muihin pohjoismaihin nähden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








