Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Markkinoiden ensireaktio Trumpin paluuseen on Nordean mukaan myönteinen – vihreä siirtymä etenee Trumpista huolimatta, arvioidaan EK:ssa

    Nordeassa ennakoidaan, että Trumpin suunnittelemat tullit tulevat jossain muodossa.
    Vihreä siirtymä etenee Yhdysvalloissa osavaltiokohtaisesti ja markkinaehtoisesti Trumpin puheista huolimatta, arvioidaan Elinkeinoelämän keskusliitossa. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA.
    Vihreä siirtymä etenee Yhdysvalloissa osavaltiokohtaisesti ja markkinaehtoisesti Trumpin puheista huolimatta, arvioidaan Elinkeinoelämän keskusliitossa. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA.  

    Markkinoiden ensireaktio presidentti Donald Trumpin paluuseen Yhdysvaltain presidentiksi on ollut myönteinen, kun pahimmat uhkakuvat tulleista eivät toteutuneet, sanoo Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.

    Samalla on kuitenkin selvää, että riskit kasvavat Trumpin paluun myötä.

    ”Me emme koskaan tiedä aamulla kun heräämme, minkälaisia uusia aloitteita sieltä on tulossa”, Koivu totesi tiedotustilaisuudessa tiistaina.

    Tullikaavailujen vaikutus näkyy epäsuorasti epävarmuuden kasvuna, jota Euroopassa pahentavat Saksan ja Ranskan sisäpoliittiset ongelmat.

    Nordeassa ennakoidaan, että Trumpin suunnittelemat tullit tulevat jossain muodossa. Vaikutuksia ei vielä tässä vaiheessa ole helppo arvioida, mutta niitä ei pidä Koivun mielestä myöskään paisutella liikaa.

    ”Trumpin kotimaassa ajama vahva talouskehitys sekä dollarin vahvistuminen kompensoivat kyllä ison osan näistä tulleista. Nyt on tärkeää, että Euroopan ja Suomen yritykset pystyvät positiivisesti miettimään niitä mahdollisuuksia, joita kasvava markkina tuo mukanaan”, Koivu sanoi.

    ”Me emme koskaan tiedä aamulla kun heräämme, minkälaisia uusia aloitteita sieltä on tulossa.” Tuuli Koivu

    Mahdollisten tullimaksujen vaikutukset Suomen kannalta voivat silti olla tuntuvat, vaikka tarkkoja vaikutuksia ei vielä ole mahdollista ennustaa. Yhdysvallat on viime vuosina ollut Suomen suurin tavaraviennin kohdemaa, kun noin kymmenen prosenttia viennistä on suuntautunut sinne, totesi ekonomisti Juho Kostiainen. Osuutena se on Euroopan suurimpien joukossa.

    Vientiä Yhdysvaltoihin Suomesta on kasvattanut investointitavaroiden eli erilaisten koneiden ja laitteiden vienti. Lisää kasvua on tullut palveluviennistä, kun erityisesti tietotekniikan palvelujen vienti on kasvanut.

    Vaikka Trumpin tullipuheet ovat kohdistuneet etenkin Kiinaan sekä naapurimaihin Meksikoon ja Kanadaan, voi Eurooppa joutua taas tikun nokkaan. Euroopan maiden kauppatase Yhdysvaltojen kanssa on selvästi ja kroonisesti ylijäämäinen.

    Jos Euroopan maiden viennille määrättäisiin kymmenen prosentin tulli ja se vähentäisi Suomen vientiä saman verran, niin Suomen bruttokansantuote voisi laskea 0,2 prosenttia, Kostiainen laski.

    ”Mutta analyysi ei ole ihan niin suoraviivainen. Dollari on vahvistunut euroa vastaan melkein sen kymmenen prosenttia, eli tavallaan tämän kymmenen prosentin tullin vaikutus on jo lähestulkoon kompensoitunut valuuttakurssin kautta.”

    Tullit aiheuttavat samalla kuitenkin kasvavaa epävarmuutta maailmantalouteen, mikä olisi haitaksi Suomen vientivetoiselle taloudelle.

    ”Nyt kun ei tiedetä, kuinka isot tullit tulee, mille tavaroille tai palveluille niitä tulee, niin se johtaa herkästi siihen, että yritykset ovat varovaisia eivätkä uskalla investoida.”

    ”Nyt kun ei tiedetä, kuinka isot tullit tulee, mille tavaroille tai palveluille niitä tulee, niin se johtaa herkästi siihen, että yritykset ovat varovaisia eivätkä uskalla investoida.” Juho Kostiainen

    Yhdysvaltain presidentiksi palanneen Donald Trumpin talous- ja energiapoliittisilla linjauksilla ei välttämättä ole mullistavia vaikutuksia suomalaisyritysten toimintaan, arvioi Ulla Heinonen, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n vihreän kasvun johtaja. Parhaimmillaan Trumpin linjauksilla saattaa olla jopa myönteisiä vaikutuksia suomalaisyritysten toimintaedellytyksiin, Heinonen pohtii.

    Trumpin esittämillä heikennyksillä vihreään siirtymään – etenkin tuulivoimaan ja sähköautoihin – voi olla negatiivisia vaikutuksia näillä aloilla toimiville suomalaisyrityksille. Toisaalta Heinonen arvioi, että vihreä siirtymä ei ole pysähtymässä Yhdysvalloissa kokonaan. Heinonen muistuttaa, että liittovaltio ei suinkaan ole ainoa pelaaja vihreän siirtymän saralla Yhdysvalloissa.

    ”Uskon, että osavaltiokohtaisesti ja markkinaehtoisesti vihreä siirtymä menee siellä edelleenkin eteenpäin. Yhdysvalloissa on valtavat markkinat tässä suhteessa”, Heinonen sanoo STT:lle.

    Myös Trumpin väläyttelemät tuontitullit voivat vaikeuttaa Yhdysvalloissa toimivien suomalaisyritysten elämää ja voivat toisaalta myös hämmentää markkinoita Euroopassa, jos esimerkiksi tuontitullien asettaminen kiinalaistuotteille johtaa edullisten kiinalaistuotteiden vyöryyn Euroopan markkinoille.

    Heinosen mukaan Trumpin negatiivinen suhtautuminen vihreään siirtymään saattaa johtaa siihen, että Euroopan kilpailukyky alan tutkimus- ja kehitystyössä ja alan investointien houkuttelijana paranee suhteessa Yhdysvaltoihin.

    ”Tässä olisi nyt EU:lle hyvä paikka lähteä kirittämään tätä kehitystä. Yhdysvalloissa vihreä siirtymä ei varmasti lopu tähän, mutta nyt meillä olisi hyvä mahdollisuus lähteä kirittämään teknologista kehitystä”, Heinonen sanoo.

    Trumpin julistama Yhdysvaltain irtisanoutuminen Pariisin ilmastosopimuksesta oli Heinosen mukaan odotettavissa. Kansainväliset ilmastoneuvottelut tulevat Yhdysvaltain irtisanoutumisen myötä hidastumaan ja yhteisen poliittisen konsensuksen löytäminen tulee vaikeutumaan, mutta Heinonen ei usko ilmastotoimien hyytyvän.

    ”Asiat etenevät myös markkinaehtoisesti. Suomessa ja osin myös Euroopassa on edullista tehdä puhdasta energiaa ja toisaalta fossiilienergian kustannukset ovat Euroopassa nousseet voimakkaasti aiemmasta, ja se vie tätä siirtymää eteenpäin. Monella maalla nämä tavoitteet ovat olemassa, ja niitä varmasti viedään eteenpäin.”

    ”Yhdysvalloissa vihreä siirtymä ei varmasti lopu tähän, mutta nyt meillä olisi hyvä mahdollisuus lähteä kirittämään teknologista kehitystä.” Ulla Heinonen

    Trumpin talouspolitiikan odotetaan vauhdittavan inflaatiota Yhdysvalloissa, minkä seurauksena Nordea on muuttanut ennustettaan keskuspankki Fedin ohjauskorkopäätöksistä. Uusia koronlaskuja ei ole enää luvassa.

    ”Me emme enää odota Yhdysvalloissa koronlaskuja. Taustalla ovat Trumpin oletetut toimet, mutta myös Yhdysvaltojen talouden vahva veto. Inflaatiopaineet ovat viime kuukausina jo ennen Trumpia hiippailleet ylöspäin”, Nordean pääekonomisti Koivu totesi.

    Euroopan keskuspankin (EKP) osalta Nordea pitää ennusteensa ennallaan ja odottaa, että EKP laskee ohjauskorkojaan kolme kertaa 0,25 prosenttiyksikköä tänä vuonna, minkä jälkeen talletuskorko asettuu reiluun kahteen prosenttiin.