Dumpperi vieköön! Ruotsalaiskonserni tuplaa näiden konejättiläisten tuotannon Turussa
Kaivosten kuljetus- ja lastauskoneita valmistava ruotsalainen konepajakonserni Sandvik hakee parhaillaan sataa uutta ammattilaista Turun-tehtaalleen.
Sandvikin Turun-tehtaan asentajan Jarno Hauhian (oik.) oranssin väriset kaivosajoneuvot myydään kaivoksiin eri puolille maailmaa.”Koneasentajia, sähköasentajia, hitsaajia, pysyviin työsuhteisiin”, luettelee Sandvikin Turun-tehtaan henkilöstöjohtaja Riku Kesäläinen.
Turun Runosmäessä sijaitseva tehdas toimii nyt kahdessa vuorossa, henkilöstöä on yhteensä noin 500.
Kaivoskoneiden kysyntä lähti uuteen kasvuun kesän ja syksyn aikana 3–4 vuoden hiljaiselon jälkeen. Kesäläisen mukaan tehdas aikoo tuplata tuotantonsa viime syksystä.
Dumpperit ja lastauskoneet ovat suuria kaivosajoneuvoja. Turussa valmistetaan malliston suurimpia, 60 tonnin painoisia oransseja jättiläisiä.
Vielä runsas vuosi sitten tehdas taisteli olemassaolostaan. Sandvik ennätti jo päättää Turun-tehtaan lopettamisesta vuoden 2015 keväällä, mutta päätös peruttiin virhearviona samana syksynä.
Onneksi. Metallien hinnat ovat jonkin verran nousseet ja kaivosyhtiöt ovat rohkaistuneet tilaamaan uusia koneita. Sandvikin Turun-tehtaan tilauskirjat alkoivat täyttyä kesän ja syksyn mittaan.Tehtaan lähes koko tuotanto menee vientiin: Kiinaan, Australiaan, Venäjälle, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Itä-Eurooppaan ja Afrikkaan.
Sandvikilla on tehtaat Suomessa myös Tampereella ja Lahdessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
