Hallituspuolueet käsittelevät sote-pakettia tänään
Hallitus ilmoitti torstaina pitävänsä kiinni aikataulustaan, perustuslakivaliokunta piti sitä epärealistisena.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.), pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja eurooppa- kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho puivat tänään sote- ja maakuntapaketin jatkokäsittelyä. Kuva: LEHTIKUVA/Jussi NukariKiinasta palaava pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sekä eurooppa- kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho tapaavat tänään iltapäivällä Kesärannassa keskustellakseen sote- ja maakuntapaketin jatkokäsittelystä.
Sitä ennen aikataulua käsitellään hallituksen reformiministerien kesken. Virkamiehiltä odotetaan tilanneselvitystä ensi viikon alussa.
Hallitus ilmoitti perustuslakivaliokunnan lausunnon valmistuttua, että alkuperäisestä aikataulusta pidetään kiinni, jolloin uudistus toteutettaisiin kokonaisuutena vuoden 2019 alusta.
Perustuslakivaliokunta linjasi eilen, että valinnanvapauslaki tulee panna uuteen valmisteluun ja siitä on tehtävä joko täydentävä tai kokonaan uusi esitys. Valiokunnan mukaan suurimmat perustuslailliset ongelmat liittyvät velvoitteeseen yhtiöittää julkisia palveluja ja alueelliseen yhdenvertaisuuteen. Hallituksen esittämä aikataulu on valiokunnan mukaan epärealistinen.
Hallitus ryhtyy seuraavaksi perehtymään perustuslakivaliokunnan edellyttämiin korjauksiin. Mutkistunut valmistelu voi saada seuraamuksia myös maakuntavaaleille, jotka pitäisi järjestää tammikuussa ensi vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
