vierasyliö Vesilinnustus on lähes kestävää

Luonnonsuojelun, jonka tärkeä

osa on linnuston suojelu ja hoito, perustuu luonnontieteelliseen tutkimukseen ja seurantaan. Lintujen kannanvaihtelut ja esiintymiset ovat ensimmäisenä osoittamassa ja nykyisin myös varoittamassa ympäristön muutoksista.

Vuosittain tehdään laskentoihin perustuvat kannanotot mahdollisesti asetettavista

rajoituksista saalistettaville

lajeille. Tämä on tarpeen,

koska laissa säädettyä lajiluetteloa on hidasta muuttaa

ympäristössä ja lajin esiintymisessä tapahtuvien muutosten mukaan.

Hallinnollisesta hitaudesta

johtuen sallittaviin lajeihin kuuluu edelleen useita uhanalaisia vesilintuja.

Tutkimuksessa uhanalaisiksi

vaarantuneiden lajien

ryhmässä ovat muun muassa jouhisorsa (7 200), heinätavi, punasotka (900) ja tukkasotka (1 400). Sulkeissa on viimeisimmän tilastoidun metsästyskauden saalistettu yksilömäärä. Silmälläpidettäviin lajeihin kuuluvat tukkakoskelo (1 100) ja isokoskelo (5 100).

Muut kuin riistalajiksi

säädetyt lajit ovat rauhoitettuja. Ongelman muodostaa se, ettei käytännössä maastossa metsästäjän ole mahdollista erottaa kaikkia rauhoitettuja lajeja saalistettavista.

Tilastoissa onkin yhdistetty

tavi ja heinätavi (124 300), vaikka toinen näistä on uhanalainen. Samoin on hyvin

vaikea tunnistaa rauhoitettua ja erittäin uhanalaista lapa sotkaa, joka muistuttaa tukkasotkaa.

Hämärämetsästyksessä

ampumamatkat ovat lyhyempiä ja näin osumatarkkuus

parempi. Kuitenkin valaistusolot eivät tällöin mahdollista lajien tunnistamista. Pienentyvässä populaatiossa tappio kertaantuu nopeasti.

Maailman noin 9 700 lintulajista Suomessa pesii vain noin 250.

Suomi on ollut ensimmäisiä

maita lintujen runsauden

selvittämisessä. Jokaisen

Suomen lintulajin pesiminen ja muu esiintyminen on

tiedossa ja jatkuvassa seurannassa.

Lintujen suojelu ja kestävän populaation koon ylläpitäminen on myös kansainvälinen asia. Muuttomatkat ja talviaikaiset esiintymisalueet ovat yhtä merkityksellisiä kuin

pesimäalueet. Saalismääristä tulisi sopia eri maiden kesken.

Suomen tärkeimpien lintualueiden linnustollinen arvo on vähentynyt alle puoleen 1960-luvun tilanteesta. Heikoin tilanne on lintuvesillä eli

matalavetisillä kosteikoilla.

Lintujen vähenemisen

syynä ovat vesistöjen rehevöityminen ja sitä seuranneet

ravintoketjujen muutokset

sekä vesistöjen umpeenkasvu.

Pelkän parimäärän laskeminen ei luo perustetta alueen suojelutarpeelle. Laji voi olla

Suomessa ilmaston lämpenemisen tuoma uuslaji, ihmisen

tuottama vieraslaji tai sen esiintyminen saattaa aiheutua alueen olemisesta esimerkiksi Euroopan mittakaavassa

pelkkä reuna-alue.

Laji voikin olla muualla

runsas ja vasta tulossa pohjoiseen. Tämä kehitys merkitsee lämpimämpiä ja rehevämpiä alueita suosivien uuslajien

tuloa, vaikka aluksi vähälukuisina.

Ilmaston lämpeneminen on jo tuonut maahan uusia lajeja. Niistä voi aikaa myöten tulla myös riistalintuja. Valkoposkihanhen pesivä kanta Suomenlahdella on kasvanut jo niin suureksi, että alueellisesti

rajoitettua metsästystä olisi

aiheellista harkita.

Muuttavat mukaan lukien Itämerellä tavataan vuosittain noin puoli miljoonaa valkoposkihanhea.

Arktinen lajisto kärsii

vastaavasti nykyisestä ilmastokehityksestä. Vähentyneitä vesilintuja ovat muun muassa

kiljuhanhi, alli, lapasotka ja pilkkasiipi. Vastaavasti rehevöityneille järville on tullut harmaasorsa, joka on vielä

vähälukuinen.

Suomen lintujen uhanalaisuutta arvioitaessa kokonaismäärän ohella otetaan huomioon lajin suhteellinen vähentyminen. Suomessa on erityinen vastuu niistä alueista,

joita täällä tavataan suhteellisesti monia muita maita enemmän.

Kansallisesti suojelutarpeet on hyvin arvioitu ja rauhoitusohjelmat ovat toteutettavina.

Metsästyslaissa määriteltyjen riistalintujen metsästyksen

tavanomainen harjoittaminen

on lain mukaan oltava kestävän

kehityksen mukaista. Tästä näyttää olevan pieni periaatteellinen poikkeus, joka koskee haahkan kevätmetsästystä.

Yleisten metsästysperiaatteiden mukaan eläimet, myös riistalajit ovat rauhoitettuja

lisääntymisaikana.

Kevätmetsästys koskee enää vain Ahvenanmaata. Saaristomerellä harjoitettu allin kevätmetsästys päättyi viime keväänä maa- ja metsätalousministeriön antamalla asetuksella. Sen sijaan Ahvenanmaan maakuntahallitus salli haahkan metsästyksen toukokuun 2012 aikana.

Tarkkoja tilastoja kevätmetsästyksen tuloksesta ei ole saatavilla. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN, joka ylläpitää EU:n puolesta luetteloa uhanalaisista lajeista, on todennut allin kannan

nopean vähentymisen Itämerellä. Talvehtivien lintujen määrä vähentyi talvien 1993 ja

2008 välillä noin 65 prosenttia.

Alli on nyt luokiteltu maailman-

laajuisesti vaarantuneeksi.

Perusteet johtivat kevätmetsästyksen kieltämiseen.

Olisi perusteltua lopettaa kokonaan kevätmetsästys. Kuitenkin asian tekee vaikeaksi

Ahvenanmaan itsehallintolaki,

jonka piiriin kuuluu myös luonnonsuojelu ja metsästys. Metsästykseen Ahvenanmaalla

ei valtion metsästysviranomaisella ole näin toimivaltaa.

Lintujen kevätmetsästystä

on perusteltu sillä, että se

kuuluu perinteiseen saaristokulttuuriin, joka on säilyttänyt saaristoa elävänä. On syytä

todeta, että saalistetuilla

linnuilla ei enää ole ravintotaloudellista merkitystä. Sitä harjoittavat usein muut kuin saaristossa asuvat ja usein

huvimetsästyksenä.

Linnusto kertoo oman tilansa

ohella myös ympäristöstä. Luonnon monimuotoisuuden parantaminen käyttämällä

ilmentäjinä lintuja on tieteellisesti perusteltu ja hyväksytty.

Suomella on tässä laajassa kentässä oma asemansa ja luontoympäristönsä hoidettavina.

OLLI PAASIVIRTA

Kirjoittaja on ympäristönsuojeluneuvos Kauniaisista.

Avaa artikkelin PDF