Nuoret suhtautuvat työhön myönteisemmin kuin vanhemmat
”Julkisessa keskustelussa nuorista piirtyy usein kuva työelämästä vieraantuneina, mutta tutkimus kertoo muuta”, kertoo Suomalainen työ ry:n Jokke Eljala.
76 prosenttia nuorista antaa omalle työpaikalleen hyvän arvosanan johtamisesta. Tätä vanhemmista hyvän arvosanan antaa 59 prosenttia. Kuva: Jaana KankaanpääTyöelämässä mukana olevat alle 25-vuotiaat suhtautuvat työhön ja työelämään selvästi myönteisemmin kuin mikään muu työelämässä oleva ikäryhmä, kertoo Suomalainen työ ry:n tutkimus.
”Julkisessa keskustelussa nuorista piirtyy usein kuva työelämästä vieraantuneina, mutta tutkimus kertoo muuta. Työhön päästyään nuoret ovat sitoutuneita, oppimishaluisia ja valmiita vastuuseen. Kyse on mahdollisuuksista, ei asenteista”, sanoo Suomalainen työ ry:n tutkimuspäällikkö Jokke Eljala.
76 prosenttia nuorista antaa omalle työpaikalleen hyvän arvosanan johtamisesta. Tätä vanhemmista hyvän arvosanan antaa 59 prosenttia.
”Tutkimus osoittaa, että suurin haaste ei ole nuorten asenne, vaan se, pääsevätkö he ylipäätään töihin.”
Nuoret erottuvat edukseen kiinnostuksessa esihenkilö‑ ja johtotehtäviin. Peräti 62 prosenttia alle 25-vuotiaista kertoo olevansa kiinnostunut johtamisesta.
”Tämä on tärkeä signaali työelämän uusiutumiselle ja tulevalle johtajuudelle”, Eljala sanoo.
Suomalainen työ kannustaa työnantajia tarjoamaan nuorille ensimmäisiä työmahdollisuuksia.
”Tutkimus osoittaa, että suurin haaste ei ole nuorten asenne, vaan se, pääsevätkö he ylipäätään töihin. Ensimmäinen työpaikka on ratkaiseva, ja sen mahdollistaminen on koko yhteiskunnan etu”, sanoo Nollatilanne-kampanjaa vetävä Suomalaisen työn viestintä- ja markkinointiryhmän päällikkö Hanna Malinen.
Suomalainen työ ry:n tilaamaan ja nSightin toteuttamaan tutkimukseen vastasi 3 238 työelämässä olevaa 16–67-vuotiasta suomalaista. Aineisto kerättiin elokuun 2025 ja helmikuun 2026 välisenä aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





