Suomalaistuotteita pian tarjolla Pietarin hyvätuloisille
Pietarilaisen Lend-konsernin supermarketeissa myydään pian suomalaista perunaa, yrttejä ja vihanneksia. Pitkään valmisteltu vienti käynnistyy huhti–toukokuussa, Pro Agria Kymenlaakson kehityspäällikkö Tuula Repo kertoo.
Repo on etsinyt pitkään venäläistä yhteistyökumppania suomalaisille pienille ja keskisuurille elintarvikeyrityksille. Sellainen löytyi Lend-konsernista.
Lend on alun perin rakennusalan yritys, joka muun muassa viime vuonna rakensi muille kauppaketjuille 300 supermarkettia ympäri Venäjää.
Kymmenkunta vuotta sitten konserni ryhtyi itsekin kauppiaaksi. Nyt Lendillä on Pietarissa kuusi supermarkettia.
Lendin marketit tarjoavat laadukkaita, kalliimmanpuoleisia tuotteita hyvin toimeen tuleville, terveydestään kiinnostuneille venäläisille. Tuotteita tuodaan eri puolilta maailmaa.
Kouvolaan on vientiä varten perustettu terminaali, johon suomalaistuotteet kootaan. Sieltä venäläisosapuoli hoitaa ne eteenpäin.
Vientibyrokratia helpottuu, kun sen hoitavat venäläiset itse, Repo toteaa. ”Venäläinen tuntee venäläiset viranomaiset.”
Uudessa vientihankkeessa ei ole kyse ylijäämien purusta vaan suunnitelmallisesta ja pitkäjänteisestä toiminnasta, Repo kertoo.
Siihen lähteviltä yrityksiltä vaaditaan sekä taloudellisia resursseja että aikaa. ”Venäläisten kanssa asiat hoidetaan niin, että mennään paikalle, esitellään tuotteet ja neuvotellaan kasvotusten.”
Kiinnostus Suomessa on ollut kova, Repo kertoo. Yhteydenottoja on tullut yrityksiltä ympäri maan.
Tällä hetkellä suunnitelmissa on toimittaa Venäjälle perunaa, salaattia, tomaattia, kurkkua, yrttejä, juureksia, maito-, liha-, kala- ja viljatuotteita sekä marjatuotteita. ”Valikoima on laidasta laitaan.”
Repo arvioi, että kesään mennessä mukana on 20 suomalaisyritystä. ”Ja lisää tulee.”
Venäjällä puutarhatuotanto ei ole yhtä korkeatasoista kuin Suomessa, Repo kertoo. ”Esimerkiksi peruna voi siellä olla kaunista, mutta maku ei välttämättä ole hyvä.”
Siksi suomalaista makua arvostetaan.
Lisäksi venäläiset luottavat siihen, että suomalaistuotteiden lupaukset pitävät. ”Siellä kun tuote ei aina ole sitä mitä pakkaus lupaa.”
Tuoreus ja luonnollisuus ovat Venäjällä arvossaan ja E-koodit huono asia, Repo sanoo.
Venäjän-viennin varaan tuskin Suomessa toistaiseksi rakennetaan uutta tuotantokapasiteettia. Moni yritys toimii kuitenkin vajaateholla, ja näin saadaan käyttöastetta nostetuksi, Repo toteaa.
Viennistä saatava hinta riippuu tuotteesta. ”Yleisesti ottaen sieltä saadaan samaa hintaa kuin Suomesta. Joidenkin tuotteiden hinta on parempi.”
Vientiin liittyy luonnollisesti riskejä.
”Sitä emme voi taata, etteikö raja jonakin aamuna olisikin yllättäen kiinni”, Repo sanoo.
Kuten Suomessakin, kuluttaja on lopulta se, joka päätöksen tekee. ”Jos tuote ei liiku hyllystä, sen vienti loppuu.”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
